|
|
| Nimi: Andy McCoy/Sarah Hermion McDonald |
05.09.2011 14:26 |
Jatkuu...
...kaaos.
-Ai onko tämä se meidän mukava pikkukuppila, ajattelen katsellen kauhuissani ympärilleni. Tuoleja ja pöytiä on ympäriinsä. Tuolit ovat ihan hajalla ja pöydät halki ja jalat katkenneet. Astioita on ympäriinsä sirpaleina. Lattialla on verisiä haarukoita ja veitsiä. Viinipulloja ja kahvinkeitinkin löytyy lattialta. Kuppilan tiski on hakkattu ihan rikki ja kassakone mäsänä. Siinä ei ole enää rahaa.
Huomaan että näyteikkuna on myös sirpaleinä. En huomannut sitä kun tulimme sisään.
-Mitä teette täällä? kuulen jostain lähettyviltä matalan äänen kysyvän. Donny hätkähtää ja katsoo minua säikkynä. Keittiöstä (tai ainakin luulen että se on keittiö) tulee pyörätuolissa istuva mies. Miehellä on tupakka sussaan. Miehen kummatkin jalat on paksuissa kipseissä. Hänen naamassaan on haavoja ja kädetkin ovat vähän ruhjeilla. Kaulassakin on pistoja jotka olisivat voineet tulla vaikka haarukasta.
-Ämh... Tuota... Ööh... Me... Tuota... Ajattelimme että tämä on ehjä ja aioimme tulla limsalle! huudan Donnyn epäröimisen ja änkyttämisen päälle. Haron hiuksiani korvan taakse. Poskeni punertuvat ja vääntelen sormiani jännittyneenä selkäni takana. Mies tulee vähän lähemmäs pyörittäen ruhjeisilla käsillään pyörätuolin pyöriä. Mies nyökkää minulle ja katsoo tulipunaista Donnya epäillen.
-Hänellä on kuuma! Hän hikoilee helposti! keksin. Mies vilkaisee minua huvittuneena ja myös vähän ärtyneenä.
-Menkää pois, hän murahtaa.
-Onko tämä sinun paikkasi... Tai oliko? kysyn uteliaana.
-Menkää pois! mies karjaisee käheällä äänellä ja alkaa yskiä. Hän ottaa tupakan sätkän hetkeksi pois suusta. Hän yskii vähän lisää ja tunkee sätkän huuliensa väliin.
-Ei! Vastaa ensin! Ja mitä täällä tapahtui!? kiljun vihaisena.
Mies pälyilee punaista Donnya ja pyörittää pyöriä ja tulee ihan minun eteeni.
-Jos minä käs... NO MINUA ET KÄSKE! huudan kun mies on juuri karjumassa minulle. Miehen silmät leimuvat vihasta.
-Vastaa, Donny vikisee ja pyörittelee peukaloitaan. Mies työntää itseään eteenpäin ja häipyy keittiöön. Hetken päästä kuuluu miehen ääni.
-Tulkaa! mies karjaisee. Astelemme varovasti keittiön ovelle. Lattialauta on murskana oven edessä. Työnnämme heiluri oven auki ja hyppäämme murskan yli. Mies on asetellut kaksi tuolia itseään vastapäätä. Istahdamme huterille tuoleille.
-Täällä oli tappelu, mies selittää.
-Eikun odota! Donny huudahtaa.
-No mitä? mies huokaisee rohisevalla äänellä.
-Mikä... Tai kuka... Eikun mikä sun nimi on? Donny kysyy nolostuen.
-Ainiin... Robin Vales, mies kertoo ja jatkaa.
-Yksi mies joi itsensä juovuksiin. Hän alkoi huudella ihmisille että minä en osaa tehdä mitään kun minulla tipahti yksi lautanen vahingossa kun kuivasi sitä. Muutkin miehet olivat jo vähän huppelissa. He olivat huomanneet kun lautanen tippui. He alkoivat rikkoa tavaroita ja potkimaan tiskiäni. He heittelivät astioita, pulloja ja tuoleja minua päin. Myös joitain pöydänjalkojakin. Siksi olenkin tässä kunnossa. Jotkut pitivät minua tiukasti kiinni ja toiset viiltelivät minua veitsillä käsiin ja pistivät haarukoilla kaulaan. Joku oli kai huomannut tapahtuvan ja soittanut poliisin. Minut vietiin sairaalaan ja miehet poliisille, Robin selittää. Kauhistelen haukkoen henkeäni. Donny silittelee minua kädestä rauhoittaakseen minua. Yhtäkkiä kuulen ulko-oven pamahduksen.
-Onko täällä ketään! kuuluu karhea ääni. Astelemme Donnyn kanssa hiljaa keittiöstä ulos kulman taa. Mies ei nää meitä kulmantakaa mutta me kurkimme häntä. Miehellä on parransänki, punakka naamaa, kirkkaanvihreät silmät, vaaleahko tukka jossa on jo vähän harmaata. Hän on vähän pulska ja aika pitkä. Miehellä on mustat isot saappaat jalassaan. Housuina hänellä on repeilleet harmaat farkut ja paitana vähän likainen kellertävä pellavakauluspaita. Pujahdan kulmalta lattialle mahalleni. Ryömin tiskin taakse. Tiskissä on pieniä reikiä jotka on potkittu. Kurkistelen rei´istä miehen toimia.
-Voi... Mitä minä menin tekemään, mies voivottelee. Kauhistun.
-Onko tuo se mies, ajattelen. Kuulen Donnyn säikähtäneen henkäisyn. Mieskin taisi kuulla sen. Hän suuntaa keittiön ovelle päin missä Donny on.
-Hei! Älä mene sinne! huudan madaltaen ääntäni. Miehen huomia tulee minuun. Pysyn tiskin takana mutta liikun sen mukaan kontalaan mitä mies tekee. Mies kurkistaa tiskin taakse. Hyppää kontillani pois tiskin takaa. Mies kurkistaa tiskin eteen. Liu´un takaisin tiskin taakse.
-Älä yritä! mies karjuu. Kuulen Donnyn hiljaiset askeleet kun hän menee takaisin keittiöön. Juoksen ulko-ovelle kun mies katsoo muualle. Menen kuppilan takapihalle. Kurkistelen ikkunoista näänkö Robinia ja Donnya keittiössä. Kuulen miehen raskaat juoksuaskeleet. Hiippailen pusikkoon mikä on takapihalla. Kyykistyn ettei mies näe minua. Ympärilläni on pelkkää heinää. Mies astelee ympäriinsä. Heinät alkavat aivastuttaa minua. Pidän nenästäni kiinni ja suuni puristan kiinni. Nytkähdän vähän aivastuksen voimasta. Suustani kuuluu pieni inahdus.
-Mies kuuli! ajattelen. Suhahtelen heinien seassa matalana. Yritän päästä takaisin. Nousen vähän näkeäkseni miehen. Mies tuijottaa minuun päin.
-Mitä!? Oletko sinä se matalaääninen tyyppi joka puhui sisällä!? mies kysyy.
-Nuori tyttö! hän huutaa.
-No oikeastaan kyllä. Mutta oletko sinä se humalainen ukko joka hajotti tuon kauniin kuppilan!? karjaisen. Mies punastuu. Hän raapii päätään ja astuu eteenpäin. Minua lähemmäs. Haistan vaatteista viinan.
-Olen, mies huokaisee suruissaan.
-Mutta haluan pyytää anteeksi siitä mitä tein... Olin humalassa enkä pystynyt vaikuttamaan tekoihin, mies kuiskaan.
-No mene! Robin on keittiössä.
-Sinä tunnet hänet, mies hämmästyy.
-Kyllä. Mutta mene nyt. Minä tulen perässä, sanon. Mies lähtee harppomaan takaisin sisään. Kun kuulen ulko-oven pamahduksen juoksen etupihalle. Nousen pyöräni selkään ja lähden polkemaan kamalaa vauhtia.
-Ainiin! Donny! huudahdan hajamielisesti. Käännyn ja poljen takaisin. En polje kuitenkaan ihan pihaan vaan jään ison puskan taakse. Donny kävelee näyteikkunalle työntäen Robinia pyörätuolin selkänojasta. Mies kävelee perässä punaisena. Yritän heilutella Donnylle puskan takaa mutta Donny ei nää. Hän kysyy Robinilta jotain. Robin kohauttaa olkapäitään. Mies sanoo jotain. Donny juoksee ulos.
-Donnyy! huudan hiljaa. Donny kuulee. Heiluttelen kättäni puskan takaan. Donny näkee ja juoksee luokseni.
-Miksi olet täällä puskan takana? Donny kysyy.
-Ja miksi edes lähdit? hän kysyy vielä lisää.
-No en enää halua mennä tuonne ja sitäpaitsi se punakka naamanen tyyppi on ällöttävä, vastaan.
-Ja lähdin sen takia että yritin piilotella tota ihme ukkoa, kerron. Donny nyökkää.
-Mutta sorry mun täytyy nyt lähteä kotiin, sanon.
-Aha... No ei se mitään. Mutta vaihetaanko puhelinnumerot, Donny kysyy vähän surullisena.
-Joo voidaan.
-Mulla on vähän paperia taskussa, Donny sanoo.
-Mul saattaa olla joku kynä mun laukussa, kerron. Kaivelen laukkuani ja löydän pikkuisen kuulakärkikynän. Donny repii paperinpalan puoliksi ja ojentaa toisen palan minulle. Raapustan numeroita numeroitten perään ja ojennan lopulta lapun ja kynän Donnylle. Donnyy miettii hetken ja alkaa sitten suhaista numeroita paperille. Kohta hän antaa lapun ja kynän minulle. Laitan kummatkin jutut laukkuuni.
-Kiitti, sanomme samaanaikaan. Punastumme vähän. Donny napsatuttaa minusta vielä kuvan kamerallaan ja lähtee tallustamaan juuri toiseen suuntaan mihin minä lähden.
-Heippa! huudahdan ja lähden polkemaan kotiin. Pääsen hiekkatielle ja nään jo varaston metsän laidassa. Pysähdyn varaston kohdalle ja avaan lukon avaimellani. Työnnän pyöräni sinne ja lukitsen vielä pyöräni. Paiskaan oven kiinni niin se menee lukkoon. Pujottelen lätäköiden ympäröimää laatotusta pitkin Classicon ovelle. Pyyhin kenkäni ja astelen omalle asunnolleni.
Loppuuuuuiuiuiuiuiuiiuiuiu! |
Vastaus:
Jännitystä... :D Mielikuvituksesi ei taaskaan pettänyt. :) 45 c! Ja läksyt ofc.
- Intia |
|
| Nimi: Michelle Davern |
31.08.2011 22:20 |
Jatkoa : )) // Anteeksi kovasti, olin tehnyt tarinan jo lauantaina joten en kertonut koulunkäynnistä. Mutta sitten julkaisenkin tarinani keskiviikkona ja öö. En osaa selittää. Mutta siis, en ole vielä kertonut YHTÄÄN koulunkäynnistä! Haittaako se? ^^'
- - - -
~Maybe the worse day ever?~
// Keskiviikko iltapäivä, kello 16.25 \\
Olin asustanut Classicossa nyt jo viikon. Olin saanut ensimmäiset läksyni ja hoitanut ne kunnolla – ainakin luulisin. Sienet eivät ole lempi herkkujani joten en tiedä mikä resepteistä olisi herkullista. Toviottavasti kuitenkin Alice kelpuuttaa tehtäväni.
Haukottelin, ja odotin Natalieta. Olimme tänään lähdössä Carelloon ostoksille, kun koulupäivä oli vihdoinkin ohi. Näin pian tutun punapään hölkkäävän minua kohti laukku käsivarrella.
»Moi, Miki! Äh, sori kun kesti vähän.. Oli vähän ongelmia hiusten kanssa, Natalie sanoi ja hymyili pienesti. Hänen hiuksensa olivat kauniisti letillä, ja yhtäkään ylimääräistä hiussortuvaa ei näkynyt. Natalie nappasi minua käsikynkästä ja kuljetti linja-auto pysäkille.
»Eipä se mitään.. Paljonko otit rahaa mukaan? kysyin Natalielta. Hän otti kukkaron käsiinsä ja kurkkasi sen sisälle. Pallokuvioisesta kukkarosta pursusi ulos seteleitä.
»Hmm.. Hiukan yli satasen. Entä itse? Natalie kysyi ja kurkisteli taskuihini lompakon löydön toivossa.
»Satasen? Minä otin vaan nelisen kymppiä.., sanoin hiljaa ja nolostuneena. Natalie katsoi minua ihmeissään.
»Vaan neljä kymppiä!? Eikä.. Mill, me ei saada sillä mitään! Tai ainakaan sie et saa sillä mitään, Natalie sanoi ja huokaisi. Punastelin hiukan, mutta läimäisin Natalieta selkään.
»Ihanpa sama! En mie tartte kuin paidan ja housut. Loput säästän ruokaan, sanoin ja vilkuilin oikealle ja vasemmalle, jos se linja-auto saapuisi. Sieltähän se saapuikin, kuin tilauksesta. Linja-auton jarrut kirkuivat kun se pysähtyi pysäkille. Linja-auton ovet aukenivat, ja tallustimme portaat ylös kuskin kohdalle.
»Per nenu 6 euroa, kuski sanoi ja odotti että maksoimme kyydistämme. Tipautin kolikot pussukaan jota kuski piti käsissään ja nappasin kuitin käteeni. Kävelimme Natalien kanssa aivan perälle linja-autoon, ja kun istahdimme, auto nytkähti liikkeelle.
// Keskiviikko iltapäivä, kello 17.00 \\
Linja-auto kulki asvalttitietä pitkin ja ohitti välillä muita autoja. Ei meillä mihinkään pitäisi kiire olla, mutta kuskilla taisi olla muut jutut mielessään. Juttelin Natalien kanssa kaikenlaista, kuten uudesta oppilaitoksesta ja sen sellaisesta.
»Kutsuisinko Carrien mukaan? kysyin Natalielta, joka peilaili itseään ja laittoi huulikiiltoa.
»Hm? Ah, siis joo, niin.. Öm.. Toki. Mitä kysyitkään? Natalie kysyi ja raapi päätään. Huokaisin, ja otin Natalien käsipeilin ja huulikiillon käteeni.
»Että kutsunko Carrien mukaan shoppailemaan? toistin kysymykseni Natalielle. Hän naurahti pienesti, vilkuili ympärilleen ja kumartui minuun päin.
»Miksi ihmeessä? Nyt saadaan lopultakin olla kahdestaan. Ihan oikeasti, kun musta Carrie on vähän tunkeileva, Natalie sanoi ja katsoin häntä kummissani. Carrie muka tunkeileva?
»Öh, en nyt oikein tajua.. Ja me ei edes vietetä aikaa Carrien kanssa, sanoin ja katsoin Natalieta anoen.
»Jooko? Saanhan kutsua Carrien kanssamme kaupungille? Kysyin häneltä niin suloisella äänellä ja ilmeellä kuin vain osasin. Natalie huokaisi ja pyöritteli silmiään.
»Mitenkä vaan. Mutta mie en sitten mene mihinkään hampurilaisravintolaan.. Onhan se ihan kiva kun itse – puhun Carriesta – ei liho, mutta entä minä? Ugh. En halua edes kuvitella, Natalie puuskahti ja katsoi kun näpyttelin Carrielle viestiä. Hän otti minulta käsipeilinsä ja huulipunansa ja laittoi ne pieneen olkalaukkuunsa. Saavuimme juuri sopivasti keskustaan, Carellon pysäkille.
»Kiitos kyydistä! Huikkasimme Natalien kanssa yhtä aikaa. Astuimme ulos bussista ja henkäisimme pakokaasua keuhkoihimme.
»Ah, ihana tuoksu, sanoin ja köhin kurkkuani.
»Se on kuule sitä kaupungin tuoksua, Natalie sanoi ja tarttui käsikynkääni. Sitten hän vetäisi minut liikkelle, ja rahtasi perässään katua pitkin.
- - - -
Jatkoa tulee : )) |
Vastaus:
Ei haittaa - olenhan jossain päin sivuja kirjoittanutkin, ettei tarinoissa tarvitse kertoa millintarkasti oppitunneista jne, koska läksyjä tulee joka tapauksessa ja välillä sekin voi olla riittävästi aiheesta koulunkäynti. ^^ Jatkoon!
- Intia |
|
| Nimi: Andy McCoy/Sarah Hermion McDonald |
30.08.2011 15:12 |
Jatkuu...
Pääsen asfaltille. Isoja toimistorakennuksia alkaa kertyä ympärilleni. Omakotitaloja, paritaloja, kerrostaloja, rivitaloja. Kaiken maailman rakennuksia alkaa kertyä sivuille ja eteen.
-Viiuuviiiuuu! kadun vierestä kaahaa hurjaa vauhtia ambulanssi vilkut välkkyen ja soiden. Poljen pyörätietä pitkin ambulanssin perässä. Puikkelehdin ihmisten välistä ja välillä kaartelen suojatieltä toiselle kadulle. Yritän ja jotenkin vaivalloisesti pysynkin ambulanssin perässä. Tai no... Enhän minä sen vauhdissa pysy mutta näen mihin se menee ja kuulen sen niin yritän mennä sairas paikalle. Yhtäkkiä ambulanssi pysähtyy. Jarrutan niin kovaa että pyörä heittää minut tangon yli. Kukaan ei onneksi nähnyt sitä. Löin polveni kovaan asfalttiin ja niskani vähän naksahti. Polviani särkee. Kompuroin ylös ja puistelen hiekkoja vaatteistani. Farkkuihini polvien kohdille on ilmestynyt mahtavat vekit.
-Voi ei! voihkin kuiskaten. Hieron polviani ja nostan kaatuneen pyöräni. Talutan pyörän paikalle jossa tapahtuu jotain. Maassa makaa joku noin minun ikäiseni poika. Poika yskii ja haukkoo henkeään. Hänellä on suunnilleen joku astmakohtaus. Pojan vieressä asfaltilla on särkyneet silmälasit. Ambulanssimiehiä hyppää sairaala-autosta ulos paarien kanssa. Jotkut kuvaavat tapahtuvaa.
-Kamerat kiinni! joku ambulanssimiehistä ärähtää. Kuvaajat luikkivat pakoon sulkien kameroitaan. Katson kuvaajia paheksuen.
-Mitäs tuijottelet? joku minua ehkä vähän vanhempi poika karjaisee sulkien digikameraansa.
-Anteeksi? kysyn ärtyisenä ja yritän peittää polvieni vekit.
-Haha... Kiinnostaako sinua tuo juttuko? Pojalla oli kai astmakohtaus! Minua kiinnosti vain siksi että minun pitää saada vain yksi mielenkiintoinen tapahtuma kuva niin voitan satasen vedon lyönnistä, poika selittää. Nyökkään suoristaen polvieni vekkejä ettei poika huomaisi. Hän tarkkailee polviani nostaen toista kulmakarvaansa ja astelee sitten pois painellen kameransa nappeja. Huokaisen helpottuneena ja astelen vähän lähemmäs paikkaa missä poika makaa. Miehet nostavat häntä juuri paareille ja nousevat autoon. Katson henkeään haukkovaa poikaa miettien.
-Kukakohan tuo poika on... Hän ei ole meidän koulussa, ajattelen. Astelen pyörälleni. Sen tanko on vähän vääntynyt mutta sillä pystyy kuitenkin pyöräilemään. Hyppään satulalle ja lähden polkemaan. Se kamera tyyppi jonka kanssa juttelin kävelee kadulla. Ajan hänen ohi.
-Hei, hei! huudahdan ja lähden kiihdyttäen polkemaan suojatietä. Kurkistan taakse päin. Poika katselee taivaalle eikä näytä edes huomaavan minua. Eikä hän näyttänyt edes kuulevan minua.
-Töötötötötöttööö! kuulen läheltäni auton tööttäystä. Huomaan pysähtyneeni keskelle suojatietä ja nään vierelläni pari kolme autoa joitten kuskit tööttäävät hermostuneina. Polkaisen vauhtia ja lähden polkemaan takaisin kotiin päin. En enää edes muista miksi lähdin keskustaan. Kaartelen kadulla katsellen käveleviä ihmisiä.
-Miksiköhän joku lyö vetoa että pitää ottaa joku tapahtuma kuva. Katson taakse päin. Kamerapoika on takanani. Hän on varmaan juossut taakseni. Hän räpsäisee minusta kuvan ja nauraa sen jälkeen.
-Mitäh!? Miksi otit minusta kuvan!? En minä ole mielenkiintoinen! kiljun ärtyisänä.
-Mutta kaunis olet! kamerapoika huutaa vähän nauraen suuttumistani.
-Äh... Kiitti, sanon vaivautuneena.
-Mikäs sinun nimesi on? kamerapoika kysyy katsoen minua huokaillen.
-Sarah... Entä sinun? vastaan ja kysyn heti perään.
-Donny... Käydäänkö kahvilla tai limpsalla jossain? Donny kysyy naputellen hermostuneena kameraansa. Katson taas eteenpäin. Puristan silmäni tiukasti kiinni ja heiluttelen päätäni.
-Noh... Voidaanhan me käydä, vastaan kääntyen taas Donnyn puoleen.
-Hei pysähdy! Tuossa on juuri sopiva pikkukahvila! Donny huutaa ja juoksee viereeni osoittaen sivulle. Jarrutan asfaltti kirskuen ja hyppään pyörän selästä pois. Talutan Donny vierelläni pyöräni sisään kuppilan pihaan. Laitan pyörän telineeseen ja astelen Donnyn kanssa ovelle. Avaamme oven. Sisällä on...
Jatkuu...
(Sorry kun lopetan näin lyhyeen mutta päätä särkee!!!) |
Vastaus:
Mielenkiintoista... :) Ja eipä haittaa! Jatkoon vain.
- Intia |
|
| Nimi: Nathalie |
26.08.2011 20:58 |
• Tiistaiaamu kommelluksia •
- Fally, tule jo!
- Odota ny hetki Nath, repun pakkaamisessa menee aikaa! Falon murahti ja heitteli koulukirjoja reppuunsa.
- Koitapa seuraavalla kerralla pakata reppu edellisenä iltana niinkuin normaalit koululaiset, huokaisen ja katsoin vaivihkaa kelloa. En ehdi odottaa Fallyä sen enempää joten kiirehdin reppu selässä aulaan ja puen kengät jalkaani. Kiirehdin koululle johon moni on jo kokoontunut.
• Englannintunnilla tapahtuu •
Falon tulee luokkaan viimeisenä ja pahoittelee myöhästymistään. Tyttö istuu paikalleen ja loihtii minuun murhaavan katseen.
- Olisit odottanut Nath.
- Anteeksi Fally, mutta oli kiire tunnille, sanoin hieman punastuneena.
Sally jakoi kaikille "pitkät" monisteet ja aloin tietenkin stressaamaan siitä, että muistaisinko kaikkia englanninsanoja. Löysin heti tehtävän jota en osannut. Kiirehdin Sallyn puheille ja pysähdyin naisen pöydän eteen.
- Hi Sally, can you help me? englanninkielini ei ollut varsin vakuuttava, mutta englantia silti.
- Where you need help? Sally kysyy ja katsoo minua tuikkivin silmin.
- I don't understand the first task, huokaisen ja näytän monistettani. Olin saanut rustattua paperille pari kirjainta ja sitten "hyvä" englanninpääni oli lyönyt tyhjää.
- Nathalie hear, yes, you should understand this, Sally naurahti ja ojensi monisteen takaisin. Katsoin monistetta ihmeissään ja tunsin punastuvani. Siinähän oli vain englanninkielisiä helppoja sanoja, jotka oli suomennettava.
- Hups, I am so sorry! Sanoin punastuneena ja kipitin paikalleni. Ääh! Aina olen juuri se päähenkilö noloissa tilanteissa. Kellon soidessa Sally Woods huudahti luokalle:
- Have a nice day!
• Ruotsintunti joraa •
- Hej klassen! Courtney Miller kajautti viimeisen oppilaan tullessa sisään.
- Hej Courtney! Luokka sanahti yhteen ääneen ja saimme istua paikallemme.
- Öppna up din sida lärobok 6! Miller käski. Hivuttauduin repulleni ja poimin ruotsinkirjan. Lättäsin sen pulpetille ja etsin kyseisen sivun. Sivu sisälsi ruotsinkielisen tarinan jota kaikkien oli luettava.
- Renata! Renata hätkähti ja alkoi kiireesti lukemaan ruotsinkirjasta tarinaa.
- Nathalie är den sista, Miller huutaa. Edessäni istuvan tytön lukiessa loppuun aloitin lukemaan viimeisen kappaleen. Sen luettuani Courtney kiitti luokkaa ja käski tehdä työkirjan tehtäviä. Kello pirahtaessa kiirehdimme kiitollisina ulos luokasta ja valmiina sisäliikuntaan.
• Tuplaliikuntatunnit •
- Hyvä Renata, heitä se Nathalielle! Evelyn Atwood kailotti. Renata teki työtä käskettyä ja heitti koripallon minulle. Kiirehdin kohti vihollisten koria jossa Fally innoissaaan puolusti koriaan. Askel, harhautus, heitto ja kori! Pilli soi. Evy kiittää oppilaita ja päättää seuraavan liikunnan aiheeksi polttopallon. Hän hakee varastosta vanhan pallon ja kiirehtii luoksemme.
Toinen liikuntatunti aloitetaan veryttelemällä jäseniä ja sen jälkeen jällen kerran koripalloa. Nyt minä ja Fally olemme samassa joukkueessa, mutta Renata vihollisjoukkueessa. Peli alkaa ja sali täyttyy kirkaisuista sekä koripallon pomputuksesta. Fallyllä on sama tekniikka kuin minulla. Askel, harhautus ja kori! Heitämme Falonin kanssa ylävitoset.
• Viimeinen tunti, music •
Mike Adams odottelee viimeisenkin luokkalaisen saapumista. Minä sekä Fally (Falon) tulimme viimeisenä ja istahdimme paikoillemme.
- Noniin, oletteko valmiita aloittamaan? Mike kysyi ja hänen katseensa haravoi meitä.
- Kyllä!
Mike etsi käsiinsä kaikkia mahdollisia soittimia ja ojensi niitä satunnaisesti jokaiselle. Minä sain marakassin, ainahan sen saan...
- Kolmosella! 1 2 ja 3! Kauhea melu ja kilinä räjähti käyntiin Miken sanoessa viimeisen numeron. Fally, minä ja Renata pidimme kätemme korviemme edessä.
- Seis! Mike huutaa. Musiikki lakkaa, jos sitä musiikiksi voi kutsuakaan.
- Nuotilleen! Katsokaa ohjekirjoja ennenkuin alatte mekastamaan! Mike murahtaa. Aloitamme uudelleen ja musiikki menee jo paljon paremmin. Mike huokaisee ja hymyilee sitten.
• Ilta •
- Etkö mene katsomaan Unea? Falon kysyy ihmeissään.
- Sarah lupasi hoitaa sen tänään, hymyilin, vaikka teki mielipahaa jättää rakkain tammani siskon armoille ja olisi itse pitänyt hoitaa oma ratsu. Kiirehdimme hetken murehdittuani huoneisiimme ja kiirehdimme läksyjen kimppuun!
The End |
Vastaus:
Ihan kiva tarina oli. :) Saat tästää... 33 c + musiikin läksyt.
- Intia |
|
| Nimi: Alysha Willow |
21.08.2011 14:30 |
[Hups, juu, vuorosanat päin mäntyä vanhasta muistista ^^’ Monet paikat pyytävät erittelemään vuorosanat omille riveilleen, sen takia näin xD Tällä kertaa ihan oikealla kieliopilla, siis.]
Kello pirisi yöpöydälläni aamulla tasan kello 7:00 ja minä anelin ajalta armoa vielä kymmenen minuutin nokkaunien verran. Ei auttanut, vaan piti nousta lämpimän peiton alta. Vastahakoisesti tassuttelin huoneen poikki avaamaan ikkunan. Sälekaihtimien raoista tulvi häikäisevää auringonvaloa, vaikka olikin jo elokuu ja muutamia syksyn viileitä päiviä oli jo ehditty nähdä. Hieraisin viimeiset unen rippeet silmistäni ja vedin matkalaukkuni esiin sängyn alta. Osa vaatteistani oli vielä pakattuna, kaappitila ja aika loppuivat eilen kesken. Olikohan Axel oikeassa ylipakkaamisen suhteen, mietin kiskoessani lempifarkkuhamettani laukun pohjalta. Yhdistin siihen paksut, värikkäät sukkahousut, valkoisen paidan ja lyhyen liivin joka oli koristettu nauhoilla ja pinsseillä. Kurkkasin peiliin – hyvältä näyttää – ja kasasin koulutarvikkeeni laukkuuni. Suunnittelin suuntaavani ensiksi ruokasaliin aamiaiselle, oma jääkaappini kaikui tyhjyyttään, ja siitäpä sitten tunneille.
Koulun ruokala oli avara sali, ruokaa tarjoiltiin perimmäisen seinän luota. Puikkelehdin pöytien välistä ja naureskelin, tämähän vaikutti ihan hotelliaamiaiselta puuropatoineen ja hedelmävalikoimineen. Nyökkäsin keittäjälle, kasasin tarjottimelleni voileivän ja nappasin mukaani vielä mandariinin. Valitsin huolella sellaisen pöydän, josta saatoin kuin huomaamatta vilkuilla koko salia. Mussutin eväitäni ja jaoin salissa istujia mielessäni jo luokkiin: urheiluhullut, taiteelliset, kiusaajat, kiusatut, suositut, tähtioppilaat. Muutaman söpön pojankin ehdin paikallistaa… Palautin astiani ja hortoilin ruokasalista ulos juuri sopivasti törmätäkseni ilosta hymyään maailmalle jakavaan, ponnaripäiseen opettajaan.
- No hei, oletkos sinä se uusi oppilas, Alicia Willow? opettaja pulputti hiukan liiankin pirteän oloisesti.
- Juu, Alyshaksikin kutsutaan, myönsin.
- Minä olen Evelyn, Eve, ja esittelen sinulle hiukkasen tätä meidän kouluamme ennen kuin pääset opiskelemaan! Evelyn hehkutti.
- Kiva, sanoin hiukan epävarmasti ja lähdin kipittämään nopeasti eteenpäin pomppivan opettajan perässä. Seurasin opettajan korkealle sidottua poninhäntää, joka teki tiukkia kurveja ja suunnanmuutoksia. Opettajan kädet heiluivat puolelta toiselle ja osoittelivat eri luokkien paikkoja (kiva lempinimi tuo Alysha!), terveydenhoitajan tiloja (sinä oletkin varmaan liikunnasta kiinnostunut?) ja toimistoja (eikös olekin söpö hame?). Kun kysyin lukujärjestystäni, Evelyn nappasi ohimennen yhdeltä ilmoitustaululta lukion ykkösten täpötäyden viikkojärjestyksen ja nakkasi sen taakseen minulle. Minä tavoittelin valkoisen paperin käteeni ja huomasin, että aamu alkaisi tuplaenglannilla. Uhh, ei ihan lempiaineitani.
- Tässä siis vielä englannin luokka, jossa sinun luokallasi on nyt tunti. Onnea uudelle lukuvuodelle! Evelyn toitotti ja katosikin pian kulman taakse. Minä jäin seisomaan käytävälle, kuuntelemaan luokasta kaikuvaa äänten kuoroa joka toisti vaimeasti pitkiä sanoja nauhan perässä. Vedin syvään henkeä, keräsin kaiken rohkeuteni ja koputin oveen. Meteli luokassa taukosi hetkeksi, ja oviaukkoon ilmestyi iloisesti hymyilevät kasvot. Eikö kukaan koko koulussa koskaan näytä normaalia, ei-hyperiloista naamaa, tuskailin itsekseni mutta keplottelin kasvoilleni hymyn.
- Hei, olen uusi oppilas, Alicia Willow, esittäydyin. Nainen kurtisti kulmiaan, mutta vaikutti sitten muistavan minut. Hän toivotti minut osaltaan tervetulleeksi ja raahasi luokan eteen. Hän heilautti kättään hiljentääkseen luokan ja sanoi minulle
- Why don´t you tell us who you are, in English, of course! Sally hymyili. Minä olin tässä vaiheessa varma, että polveni pettäisivät pian kaikkien tuijottaessa mutta onnistuin kuitenkin sopertamaan
- Hello, my name is Alysha and I´m new at your school, kuulostelin sanoja ja toivoin saaneeni kaikki oikein. Sally hymyili kannustavasti
- Now, class, what do we say to Alysha?
- Nice to meet you, Alysha.
Viisitoista teiniä toisti vastahakoisesti kuorossa. Minä hymyilin hermostuneesti. Eeei mitään hätää, kukaan ei katso yhtään kieroon. Opettaja ojensi minulle kirjani ja osoitti istumapaikkani. Kävelin pulpettini luokse, kiepautin laukkuni selkänojalle ja istahdin penkille. Vieressäni istuva piikkitukkainen poika iski minulle silmää ja virnisti. Jostain kuului tukahdutettua hihitystä, ja minä hautasin kasvoni mahdollisimman syvälle kirjaani. Hyvin alkaa, huokasin.
Jatkuu |
Vastaus:
Good! Jatkoa odotellessa. :)
- Intia |
|
| Nimi: Miri |
20.08.2011 20:33 |
| Ups. Voiko tarinan lopettaa tuolleen? Jos ei voi, niin sitten tulee jatkoa ^_^ |
Vastaus:
Miksi ei voisi? Tottahan toki voi, ei tuollaisiin asioihin ole Classicossa mitään sääntöjä. ^^ On vain mukavaa, että hoitajat kirjoittavat eri tavoin. :)
- Intia |
|
| Nimi: Michelle Davern |
20.08.2011 20:32 |
~Boarding School Classico, Here I Come!~
// Lauantai aamu, kello 09.47 \\
Puristin käsiäni yhteen. Silmäilin ohi meneviä puita, muita kasveja ja rakennuksia. Niin, autoja ei täällä kulkenut. Minua kismetti. Huokaisin raskaasti, ja kuskini katsoi minua peilistä.
»Vaivaako jokin sinua? Hän kysyi huolestuneen ja välinpitämättömän näköisenä. Mistä hän noita ilmeitä keksii? Nyökkäsin pienesti, mutta en kertonut hänelle vaivaani. Kuski selasi kasvojani hetken aikaa, ennen kuin siirtyi katsomaan tietä. Hän kaarsi oikealle, ja siirryimme hiekkatielle. Otin kännykän taskustani, vilkaisin kelloa ja hymyilin. Menin viesteihin ja laitoin Natalielle viestiä, että olisin pian perillä. Natalie tulisi kanssani samalle luokalle, jippii. En tuntisi muita kuin hänet luokaltani.
»Olemme perillä, kuski sanoi ja pysäytti autonsa. Hän katsoi minua, kun vedin matkalaukkujani ulos autosta. Olin ottanut kaiken mahdollisen mukaani, jottei minun täytyisi palata kotiin hakemaan mitään.
»Kiitos kyydistä, sanoin kuskille ja hän hymyili minulle. Näin sivusilmälläni, kun musta taksi peruutti ja ajoi sitten hiekkatielle ja lopulta pois näkyvistä. Tässä sitä nyt ollaan – sisäoppilaitos Classicon pihalla. Haukottelin ja huokaisin samaan aikaan (suuni venähti aika suureksi) ja vedin matkalaukkuja perässäni sisälle asuntolaan.
Astuin vaaleanruskeasta ovesta sisälle, ja seisoskelin nyt pienessä eteisessä. Näin jonkun nuorehkon naisen häärimässä imurin kanssa. Naisella oli yllään keltainen mekko, jossa oli oransseja kukkia. Minusta se ei hänelle sopinut, mutta mitäs minä olin sanomaan. En ollut perillä tämän hetken muodista, mutta siltikään se ei pukenut häntä. Kävelin hänen luokseen.
»Hei, olen uusi täällä, sanoin ja nainen kääntyi minuun päin, sammutti imurinsa ja hymyili.
»Christina Evans, nainen sanoi ja hymyili yhä. Hän ojensi kättään minua kohti. Aikoiko hän kuristaa minut?
»On kuka? kysyin ja katsoin naista hiukan hämilläni. Nainen huokaisi hyvin raskaasti, etkö-muka-tiedä-tyylisesti ja pyöräytti silmäkulmiaan.
»Minä, tyttö hyvä. No, mikäs on sinun nimesi? hän kysyi ystävälliseen sävyyn. Silti minusta tuntui, että hän oli jotenkin karmiva. Christina laski kätensä alas, ja silloin tajusin että hän halusi kätellä. Voi idiootti minä! Osaanpas olla tohelo.
»Nimeni on Michelle Davern, vastasin ja hymyilin hiukan nolona. Christina hymyili, tarttui imuriinsa ja oli viemässä sitä muualle.
»Hei, tuota.. Minne minun pitäisi mennä? kysyin ja vipelsin Christinan viereen. Hän laski imurin maahan, tuumaili hetken ja katsoi minua.
»Olet näemmä opiskelija? Selvä.. Menet aulaan ja sieltä etsit toimiston. Intian pitäisi odotella sinua, hän sanoi ja taputti minua selkään. Hymähdin hiljaa, niin ettei hän kuullut sitä ja lähdin eteenpäin matkalaukut mukanani. Kun löysin kaksi ovikarmia, joista todennäköisesti löytäisin aulaan, käännyin Christinaan päin.
»Tuo mekko muuten pukee sinua nii-in paljon, sanoin ja koitin sanoa sen hyvin sarkastimaisesti. Vetäisin matkalaukut perässäni aulaan.
// Lauantai aamupäivä, kello 10.50 \\
Aulassa oli ihmeellisen paljon ovia. Ovissa luki eri tekstejä, kuten 'Toimisto', 'WC', 'Vain henkilökunnalle!' ja 'Siivoojakoppi'. Keskellä aulaa oli suuren suuri matto, joka oli suklaanruskean, mustan ja beigen värinen. Se oli hapsumatto, joten se epäilemättä keräsi itseensä paljon roskaa. Päätin ensimmäiseksi kurkata toimistoon. Koputin hennosti mutta reippaasti oveen, ja sieltä kuului sisään- käsky. Työnsin kahvaa alaspäin ja sitten eteenpäin. Astuin toimistoon sisälle, ja näin Intian. Mistäkö tiesin, että Intia oli siellä? No, hänen violetissa kauluspaidassaan luki 'Intia – Virka: Omistaja'. Joten siitäpä kai.
»Ai, huomenta! Oletko sinä se uusi tyttö..? Intia kysyi ja nosti päänsä pöydällä lojuvista papereista. Hän katsoi minua päästä varpaisiin, virnisti pienesti ja huomatessaan shokkiväriset hiukseni, ja hieroi otsaansa ja luki paperiaan. Voin kuvitella, että siinä luki 'Michelle – outo hörhö jolla siniset hiukset. Tunnistat varmasti'. Suuni meni vinoon, ja nyökkäsin Intian kysymykselle.
»Jeah, kyllä tai siis joo. Olen se uusi. Minne pitäisi mennä? kysyin ja pitelin käsiäni pääni takan ristissä. Heiluttelin ylävartaloani vasemmalta oikealle – en tykännyt vain seistä paikoillani. Seisoin matkalaukkujeni vierellä, ja välillä kylkeni hipaisi niitä.
»Odotahan nyt hiukan. Täytä tämä pieni lomake, jossa kyselen ikääsi, luokkaasi ja niin pois päin, Intia sanoi samalla kun ojensi paperipinostaan yhden ohuen lomakkeen. Otin sen käteeni ja istahdin nurkassa kyhjöttävälle penkille.
»Tarvitsen ehkä kynää, kommentoin ehkä hiukan tylysti. Intia murahti, ojensi minulle mustekynän ja otin sen käteeni. Rupesin täyttelemään lomaketta, ja kun se oli valmis ojensin sen Intialle.
Hän silmäili sen läpi ja kädellään osoitti minua ovelle. Lähdin ulos toimistosta matkalaukkujeni kanssa. Päätin hylätä ne aulaan, ja tutkia asuntolaa. Nyt olisi viikonloppu, joten ei tarvitsisi koulusta ottaa paineita.
Lähdin aulasta vasemmalle päin, pitkälle käytävälle. Siellä lienee olevan kaikki huoneistot, ainakin niin luulisin. Pian minua vastaan tuli kaappi. Kaapin ovissa oli hiukan ruosteinen lukko, mutta se oli auki. Vilkaisin molemmille puolilleni, ja avasin kaapin ovet.
»Mhm? Ihmetteli kaapissa istunut vanha nainen.
Katsoin vanhusta järkyttyneenä. Mitä ihmettä se teki Classicon asuntolan kaapissa?
»Mi-mi-mi-mitä sinä s-siellä teet!? huudahdin ja heiluttelin käsiäni toivottoman näköisenä.
»Ah, tulin syömään, vanhus vastasi ja hymyili ja mumisin jotain muuta hyvin epämääräistä.
»Mitä sinä aiot syödä? kysyin ja vilkaisin kaapin sisään. Ei siellä näkynyt ainakaan ruokaa.
»Mitä kaikkea tänne sattuukaan eksymään.. muurahaisia, leivänmuruja, ötököitä.. Joskus jopa oppilaita, vanhus sanoi ja nappasi kaapin pohjalta leivän palasen.
Katsoin häntä vastenmielisesti.
»En usko, sanoin matalalla äänellä. Vanhus naurahti ilkikurisesti.
»Kyllä sinä vielä uskot. Todellakin uskot.. Muhahahaha! Vanhus naurahteli ilkeästi ja kaapin ovet pamahtivat kiinni. Kaapissa ollut lukko sulkeutui, ja ovea ei enää saanut auki. Katsoin kaappia peloissani ja hämmentyneenä. Tahdoin heti paikalla pois tästä laitoksesta!
// Lauantai iltapäivä, kello 13.24 \\
Keikuin hiljalleen matkalaukkujeni varassa käytäviä pitkin. En tiennyt minne mennä, ja pelkäsin nykyään jokaista avautuvaa ovea. Tunsin selässäni läimäyksen.
Menin täysin sanattomaksi, ja en uskaltanut liikkua. Kuka minuun koski? Se ilkeä vanha mummoko? Jähmetyin niille sijoilleni, ja suljin silmäni.
»Mikä sulla on, Miki? tuttu ääni kysyi ja jokin ympäröi käsivarteni. Sen oli pakko olla Natalie! Mutta entä jos se mummo osasi muuttaa ääntään ja aikoi houkutella minut suihinsa.
»Nataliee~! Yks ilkeä vanha mummo kerto et se syö muurahaisia ja ötököitä! Sitten se uhkaili että syö oppilaita ja.., sanoin ja aukaisin silmäni. Varmistin että vieressäni ollut henkilö oli Natalie ja halasin tätä.
»Mummo..? Missä muka? Voi Miki, älä pelkää. Ei kukaan ilkeä vanha mummo tule ja syö sua, Natalie koitti rohkaista ja halasi minua takaisin.
Pyyhkäisin silmä kulmiani.
»Varmasti? Ja se mummo oli kaapissa, vastasin ja katsoin Natalieta vesittynein silmin. Olin varmasti pikku kakaran näköinen.. Ja olin jo neljätoista vuotta. Voi blääh. Miksi minun pitää olla tällainen kakara.
»Varmasti.. Kaapissa? Anteeksi-- mitä? Natalie kyseli ja heilutti minua.
»Taidat hei olla hiukan tärähtänyt. Ei mummoja ole kaapissa, Natalie sanoi ja pyöritteli silmiään turhautuneena. Ehkä se johtuikin minun vilkkaasta mielikuvituksestani, että mummo olisi ollut kaapissa. Huokaisin syvään, ja tarrasin Natalieta olkapäästä.
»Mitenkä vaan.. En kuitenkaan halua nähdä sitä kaappia enää missään. |
Vastaus:
Mielenkiintoinen aloitustarina! Enpäs nyt keksi mitään kommentoitavaa... :D 38 c + ekat läksysi!
- Intia |
|
| Nimi: Andy McCoy/Sarah Hermion McDonald |
20.08.2011 17:47 |
-Mmh... Huooooh... Ohoijaa, haukottelen ja nostelen käsiäni väsyneenä. Hieraisen vähän silmiäni ja aukaisen ne. Katselen pyörivää tummanvihreä sulkaista unisipperiani. Siinä on mustia isoja puuhelmiä tummanvihreän verkon sisällä. Sulat heilhtelevat vähän. Käännyn kyljelleni. Tuijottelen huonetta. Kirjahylly joka on sullottu täyteen lempikirjojani, pöytä jolla on penaali, kynäkippo, kumeja, laatikosto, pöytälamppu ja paperia. Sitten on keittiö jossa on ruokapöytä kahdenistuttavaksi, kaappeja, pesukone, hella, jääkaappi, leipä ja karkkikaappi. Sitten on wc ja tietenkin pienehkö eteinen jossa säilytän huivejani, hattujani, kenkiäni ja takkejani. Kaikkia on todella suuri määrä. Astelen paljasjaloin ikkunalle. Repäisen verhot auki. Nään metsikön, sortuneen kallion jäämät ja leikkipuiston jossa keinuu pari lasta. Katselen haikeana kalliolle päin.
-En osaa olla ilman Annieta, ajattelen surullisena. Astelen pois ikkunalta. Riisun flanelli yöpukuni. Puen päälleni mustat puuman college housut, valkoisen myötäilevän topin ja mustan nahkatakin. Vedän vielä lopuksi valkoiset varrettomat sukat jalkaani. Revin takut hiuksistani ja solmin hiukseni löysälle nutturalle joka roikkuu niskassani. Laitan vähän mustaa kajaalia ja ripsaria. Sipaisen huulikiillolla huuliani ja astelen eteiseen. Vedän armeijakuosiset tummanvihreät tennarit ja solmin nauhat. Pistän päähäni tummanvihreän hatun jonka tötsää reunustaa ruskea nauha jossa on hopea soikea solki. Asettelen vielä kaulaani viininpunaisen kolmiohuivin. Avaan oven ja paiskautan sen kiinni. Tungen avaimen taskuuni. Astelen hämärää käytävää pitkin ovien ohi portaille. Hyppelen portaat alas ja katselen avaraa aulaa.
-Ei ketään... Niin hiljaista, ajattelen haikeana. Työnnän tummalla puulla reunustetun oven auki ja astelen ulos koleaa ilmaan. Nostan nahkatakkini kauluksia enemmän pystyyn. Henki vähän huuruaa. Niin tavallinen syyssää. Viileää ja kosteaa. Pomppelen kuralätäköiden pienistä hiekkakohdista etten osu märkään.
-Pläiskh! kuuluu märkä läiskähtävä ääni ja kuraa lentää housuilleni ja kengilleni. Nään edessäni pyöreän, punaposkisen vaaleatukkaisen ja kirkkaansinisilmäisen nuoren tytön.
-A-a-anteeksi, tyttö nolostuu. Hän on noin 10 tai vähän yli. 12-10vuotias.
-Ei se mitään, huokaisen pyyhkien kohmeilla käsilläni kuraa housuistani ja jatkan matkaani.
-Hei! Odota! tyttö huutaa perääni. Käännyn ja katson häntä väsyneenä mutta yrittäen hymyillä.
-Missä täällä on Sisäoppilaitos Classico? tyttö kysyy hieroen punaisia poskiaan.
-Tuo iso rakennus edessäsi, vastaan ja käännyn taas.
-Kiitos, tyttö kuiskaa ja astelee surullisena ovelle. Kurkkaan tyttöön päin. Hän seisoo ovella ja katsoo minua peloissaan.
-Tarvitsetko apua? kysyn tytöltä vaikkean jaksaisikaan häntä.
-Noh... Täällä on tyhjää... Miten ilmoittauun? tyttö kysyy nolostuen.
-Siinä kun on aulassa se tummanruskea tiski niin siitä vain kävelet eteenpäin ja ensimmäinen ovi oikealla niin koputat sitä, selitän ja käännyn jatkaen matkaa. Kuuleen ulko-oven pamahtavan kiinni.
-Huh... Tyttö on nyt sisällä, ajattelen helpottuneena. Kävelen hiekkatien poikki pienelle varastolle. Kaivan taskustani avaimen ja sovitan sen varaston lukkoon. Pyöritän avainta ja vedän oven auki. Ahtaudun täyteen varastoon kaipaillen pyörääni.
-Siinähän sinä olet! huudahdan iloisena löytäen mustan vähän hieakassa olevan pyöräni. Vedän pyörän varastosta ja suljen oven. Hyppään satulaan ja lähden polkemaan hiekkatietä eteenpäin keskustaan.
Jatkuu... |
Vastaus:
Kiva että hoidit taas! Olipa käsinkosketeltavan kohmeinen ja hämärä syyspäivä... Voin kuvitella kaikki kuvailemasi asiat pilkuntarkasti. Onnistuit siis! :D Jatkoon...
- Intia |
|
| Nimi: Nathalie |
15.08.2011 19:06 |
~ Maanantai ~
Pieni tökkäisy kädessäni tuntui kuin piston saaneelta.
~ Falon, älä häiritse uniani mäntti! Ärähdin ja käänsin kylkeä. Falon katsoi minua kummeksuen ja ravisti minua.
~ Mitä sinulla on hyvää yöunta vastaan? sanoin hieman rauhallisemmin. Äskeinen ärähdys oli saanut ääneni kähentymään.
~ Jos oikein muistat, tänään on maanantai ja kello on puoli 8, Falon murahti ja katsoi minun sänkyni vieressä lojuvia vaatteita.
~ Oletko koskaan ajatellut ripustaa vaatteitasi tuolin päälle? Falon kysyi naurahtaen ja heitti vaatteeni päälleni.
~ Kai sitä voisi miettiä, murahdin. Riuhtaisin tunikani sängyn reunalta ja vedin sen päälleni farkuista puhumattakaan.
~ Tule jo Nathalie, aamupala! Falon hoputti ja hipsi narskuvien portaiden alapäähän. Aamupalalla kuhisi oppilaita. Pian katseeni osui Renataan, joka istui ujosti pöydän reunimmaisessa kulmassa. Lähdin Falonin perään tämän kiirehtiessä hakemaan tarjotinta. Hän nakkasi paksun lautasen tarjottimelleen ja mättäsi siihen kaurapuuroa sekä muuta mössöä. Istahdimme Renataa vastapäätä, tyttö katsoi ruokaansa ja maisteli sitä vähätväliä.
~ Renata, haluaisitko hengailla meidän kansamme? Falon ehdotti ja katsoi tyttöä innoissaan. Renata nosti katseensa lautasestaan.
~ Kai minä voisin...
~ Alice, ulkoilmaihminen ~
Renata kiirehti perässämme biologian luokkaan. Alicen tiukka katse haravoi oppilaita. Kaikkien istuutuessa paikalleen. Alice aloitti.
~ Tänään, on luvassa biologian tunti ulkona!
Oppilaat hiiskuivat toisilleen ja näyttivät happamia naamoja. Renata huokaisi hiljaa ja katsoi Falonia.
~ Mennään ihan jonon perässä? huikkasin ja katsoin tyttöjä kysyvästi.
~ Biologian tunti, ulkona ~
Alice asteli pitkin askelin Classicon suurinta metsää kohti. Minä, Falon ja Renata pidimme perää ja supattelimme siinä samalla.
~ Falon, Nathalie ja Renata, supattelu loppuu nyt! Alice ärähti huudahtaen.
~ Onko hänellä joku kuudes aisti?! Falon murahti ja painoin kädet taskuihinsa. Saavuttuamme metsän rajalle, Alice alkoi kertoa kukista sun muista biologian hommeleista.
~ Tämä tässä on Mäkiorvokki, se on Suomessa erittäin harvinainen kasvilaji, Alice selosti ja näytti liilaa nättiä kukkaa.
~ Tekisi mieli poimia tuo, huikkasin ja katsoin Renataa virnistäen.
~ Läksyvuori ~
Tietysti Amy antaisi paljon läksyjä, hän on aina antanut. Nojasin pulpettini puiseen nojaan ja kuuntelin Amy McDonaldin äänekästä hössötystä. Tästä tunnista tulisi vain ruumiita. Renata kuunteli Amyä tarkasti ja katseli naisen jokaista liikettä.
~ Renata Gray! Amy huudahtaa tiukasti ja katsoo tummatukkaista tyttöä. Renata nousee paikaltaan nopeasti ja sopertaa jotain.
~ Mikä on äidinkielesi?
~ Suomi
Falon tirskahtaa ja yrittää pitää nauruaan loitolla. Eikö Amy muka tiennyt, että Renata on suomalainen? Renata istahtaa paikalleen opettajan käskiessä.
~ Kirjoittakaa novelli rakkaimmasta henkilöstä jonka tiedätte! Amy McDonald huudataa kokonaiselle luokalle.
Välitunti kuluu rattoisasti jutellen ja nauraen. Novellini kertoo tietysti Unesta, eikä se ole vielä valmiskaan. Soittokellon pirahtaessa siirrymme koulun käytäville ja kiirehdimme takaisin äidinkielen luokkaan, jossa Amy odottaa kärsimättömästi. Jokaikisen oppilaan tultua nainen sulkee oven ja aloittaa.
~ Kirjoittakaapa novellinne loppuun ja jotka ovat saaneet valmiiksi täyttäkää tämä moniste. Avasin vihkoni ja selasin sivuja, kunnes pysähdyin novelliin. Aloin kirjoittamaan jatkoa "ihanasta" novellistani.
~ Englannintunti se vasta on rautaa ~
Sally Woods peilasi itseään luokkahuoneen peilistä ja painoi huulikiillon huulilleen ja levitteli sitä tasaisesti. Nousin pulpetiltani ja kiirehdin Sallyn puheille.
~ What do you want? nainen kysyy ja katsoo minua uteliaana.
~ I do not understand this handout, huokaisen ja näytän monisteeni viimeistä tehtävää.
~ Yes, do you know if you try, Sally hymyilee ja viittoo minut takaisin paikalleni. Istahdan kovalle tuolilleni ja alan pänttäämään monisteeni viimeistä tehtävää. Falonilla näyttää olevan sama stressi päällä kuin minulla. Renata sen sijaan tekee monistettaan kuin rauhallisuuden perikuva.
~ Matematiikantunti, vietetään rehtorin toimistossa ~
Sarah viimeistelee monisteita meidän jäljiltämme ja katselee sen jälkeen oppilaita kiiluvine haukansilmäineen. Falon ja minä nahistelemme kumista. Sarah menettää hermonsa ja ärähtää vihaisesti.
~ Falon ja Nathalie, nyt sitten rehtorin toimistoon! Nousemme noloina paikoiltamme ja kiirehdimme ulos luokasta. Suljemme oven perässämme ja juoksemme käytävän poikki rehtorin toimistoon. Rehtori ei näemmä ole paikalla, joten istahdamme pöytää vastapäätä oleville tuoleille.
~ Eikö Sarah ole sinunkin mielestä todella ankara? Falon huokaisee ja pyörittelee sormiaan sylissään.
~ Ehkä
Saamme kestää toimistossa seuraavat puolituntia, jonka jälkeen historian opettajamme Helen Terrace hakee meidät tunnille. Kiirehdimme naisen perään ja istahdamme paikoillemme saavuttuamme luokkaan. Tunti aloitetaan normaalilla tervehdyksellä ja sitten aloitamme varsinaisen tunnin. Tehtävämme on kirjoittaa kolmen hengen ryhmän kanssa esitelmä jostakin historian vanhoimmista laivoista. Falon, minä ja Renata tietenkin valitsemme toisemme ja alamma innoissamme kirjoittelemaan historian tehtävää.
~ Koulupäivä loppuu ~
Koulupäivän päätteeksi kiirehdimme huoneisiimme. Falon juoksee perääni ja suljemme oven perässämme. Heitän reppuni alasängylleni ja istahdan siihen lukemaan päivän lehteä.
~ Falon katso, olemme lehdessä! Ilmoitan äänekkäästi lukiessani uutista tallipalosta. Falon naurahtaa.
~ Muuten, menisimmekö katsomaan Unea? ehdotin ja nousin ylös sängystäni. ~ Pyydetään Renata mukaan.
Falon nyökkää ja kiirehdimme koputtamaan Renatan huoneen oveen.
~ Uni ~
Kävelemme yhtämatkaa tallipolun soraista tietä pitkin avoimeen talliin. Sisältö tuoksuu raikkaalle heinälle ja hevosten lempeälle tuoksulle. Uni tuikkaa päänsä karsinasta ja mutustaa samalla iltaheiniään. Rapsutamme tammaa turvasta, mutta Renata pysyy hitusen kauempana.
~ Mitä nyt Renata? Falon ihmettelee ja katsoo tyttöä ihmeissään.
~ Pelkään hieman hevosia, tyttö sopertaa.
~ Älä pelkää, Uni on todella kiltti, hymyilen ja ojennan käteni. Renata tarttuu siihen ja vetäisen tytön Unen eteen. Tamma pärskähtää ja katsoo Renataa mulkaisten, mutta uteliaasti. Renata kohottaa kätensä ja saa kuin saakin rapsutettua tammaa turvasta. Hymyilen ja taputan tyttöä olalle.
~ Mennäänkö taluttelemaan sitä pihalle? Tämä on uusi talli Unelle, jos se voisi, vaikka katsella paikkoja, hymyilen ja nappaan naulakosta tammani nahkaisen riimun ja narun. Falon pukee riimun puolestani tamman päähän ja kiinnittää riimunnarun renkaaseen. Falon ojentaa riimunnarun Renatalle, joka tarttuu naruun vapisten.
~ Ei mitään pelättävää, rauhoittelen. Tullessamme tallista pihalle, Renata ohjaa Unen kohti metsää. Renata sivelee Unen pehmeää karvaa ja tuntee sen suonissa virtaavan täysiverisen veri. Uni haistelee uusia hajuja ja tottelee Renataa kiltisti. Se hamuaa tytön hiuksia ja pärskähtää olalleni. Rapsutan sitä kaulasta ja päätän kääntyä takaisin. Kellokin jo alkaa olla niin paljon, kun huomenna on koulupäivä. Talli ei ollut kaukana, joten otimme tammalta riimun sekä narun pois. Falon ripusti tavarat siististi naulakkoon ja kävi hakemassa Unelle vettä. Kiirehdin rehuhuoneeseen ja nappasin puolikkaan omenan. Tunkiessani sitä taskuuni kiirehdin takaisin ja kuulin veden lorinan, kun se lorisi Unen juomakippoon. Otin omenan taskustani ja näytin sitä Unelle. Uni otti herkkupalan varovasti ja hörähti kiitollisena.
~ Mennään!
~ Iltatoimet ~
Renata kiirehti aulaan tullessamme omaan huoneeseensa ja me omaamme. Kävelin kaapilleni ja puin ylleni pyjamani. Harjasin hampaani nopeasti ja sukelsin pedin lämpöön.
The End
ps. Tämmöinen tavallinen tarina :D |
Vastaus:
Hmm, aikamuoto vaihteli aika monta kertaa, ylimääräisiä pilkkuja vilisi ja... jotain muutakin vielä oli, mutta kerkesin sen jo unohtaa. :P Muista: alkaa tehdä, EI alkaa tekemään! Enpäs jaksa enempää valittaa... 33 c + läksyjä.
- Intia |
|
| Nimi: Alysha Willow |
15.08.2011 16:20 |
[Koulusta pitää kirjoittaa juu, mutta tässä tarinassa ei vielä ihan sinne asti ehditty Nyt toivotaan kovasti, että läpäistään Intian kirjoitusvirhetutka x3]
Axelin auto pysähtyi hieman töksähtäen liikennevalon vaihtuessa vihreästä punaiseksi. Hän naputteli sekasortoisen oloista sävelmää sormillaan ratin reunaan, ja minä pyörittelin sylissäni lepäävän pikkurepun koristukseksi solmittuja punosnauhoja ranteeni ympärille yhä uudestaan. Alkumatkasta olimme vielä puhua papattaneet jatkuvasti, nauraneet ja vitsailleetkin, mutta ensimmäiset Classicoon opastavat kilvet moottoritien reunalla olivat vetäneet meidät hiljaisiksi. Laskeskelin mielessäni kilometrejä, kävin läpi mukaan pakkaamiani vaatteita, muistelin repussa painavien koulukirjojen nimiä. Axelin auto kaarteli ja puikkelehti Classicon keskustan läpi, ja me kumpikin ahmimme silmillämme maisemaa. Yritin painaa mieleeni muutamien liikkeiden ja kiinnostavien paikkojen sijainnit. Melkeinpä liian pian saavuimme varsinaisen Classicon sisäoppilaitoksen pihaan, ja kömmimme ulos autosta.
- Ai että tänne aikoo systeri muuttaa
Axel huomasi lievän hermostuneisuuteni/hysteriani ja virnisti alkaessaan purkaa laukkujani takakontista. Tähän operaatioon kuului myös nimenomaisen takaluukun avaaminen, mikä Axelin vanhahkon auton tapauksessa tarkoitti lievää väkivaltaisuutta, tönimistä, voimasanatkin saattoivat auttaa. Takaluukku antoi periksi ja Axel alkoi viskoa tavaroitani minulle veljellisten kommenttien säestyksellä.
- Ei sitten sotkeuduta hämärähommiin tahi päihteisiin
Alex aloitti juhlallisen litanian ja minä tartuin matkalaukkuuni.
- Teet kouluhommat ajoissa
- Syöt muutakin kuin herkkuja, possu
- EI hankkiuduta läheisiin suhteisiin vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa ilman veljen lupaa ja asianmukaista valvontaa
- Soittelet kotiin, etteivät vanhukset vallan hermostu
Sanoja säestivät kassit, pussukat ja laukut. Viimeisenä käsiini heitettiin laatikko.
- Minä en pakannut tätä
Huomautin ja olin ojentamassa mielenkiintoisesti rahisevaa laatikkoa takaisin veljelleni.
- Et niin, se on sulle. Sanotaan vaikka että läksiäislahjan ja etukäteisen synttärilahjan välimuoto.
Alex nojasi takakontin kiinni ja minä hypistelin ihmeissäni ja innoissani laatikkoa. Tätä kokoa voisi olla kenkälaatikko, mutta tuskin Axel kenkiä osaisi ostaa… Paketin tarkempi tutkailu saisi jäädä myöhempään aikaan.
- Autatko kantamaan tavaroita sisään?
Kysyin ja viittasin nolona toisella kädelläni ympärilleni leviävään matkatavaravuoreen. Axel tarttui tottelevaisesti painavimpaan laukkuun
- Niin monetko kengät sä taas otitkaan? Kahetkymmenetkahet? Vaatteita löytyy varmaan ihan saman verran.
Näytin Axelille kieltä ja rullasin minulle lähetetyn sähköpostin tulostetun version auki.
- Huone 25, toinen kerros
ilmoitin ja suuntasimme kulkumme sinne. Matkalla ohitimme paljon muitakin oppilaita, minä yritin parhaani mukaan piiloutua liian lyhyiden otsasuortuvieni taakse ja osoitin sairaalloista mielenkiintoa kädessäni olevaa paperilappua kohtaan. Tosi mielenkiintoisia ryppyjä ja kahvitahroja, mmm-mm! Oho, tuossa taitaa olla aamupalalta mukaan tarttunut rasvatahra… Huone numero 25 oli minimalistisesti kalustettu ja oikein tyylikäs. Huonetta hallitsi suurehko sänky, joka näytti oikein pehmeältä. Myös kirjoituspöytä tuoleineen ja asianmukaisine laatikoineen löytyi. Seinät olivat valkoiset, ja niitä pitkin kiemurteli kaarevia hyllyjä.
- No tämähän on oikein kiva
Axel tömäytti kantamuksensa lattialle. Minä myöntelin ja heitin pikkulaukkuni sängylle.
- Ja sitten katsotaan mitä täältä löytyy~
Hymähdin ja aloin kieputtaa paksua nauhaa pois laatikon ympäriltä. Axel hymyili salaperäisesti, kun kohotin laatikon kantta ja tipautin sen nopeasti takaisin sisällön peitoksi.
- Eikä!
Kiljahdin. Raotin laatikon kantta uudelleen, ja siellä ne olivat, minun upouudet tanssikenkäni silkkipaperin seassa pahvipaloilla täytettyinä. Nämä eivät olleet mitkään hulppeat korkokengät lattaritanssijoille, eivätkä sen puoleen kiiltonahkaiset steppikengätkään vaan uusinta katutyyliä mukailevat tennarintyyppiset kengät, joita olin kuolannut jo aikaisemmin kotikaupunkini urheiluliikkeen näyteikkunassa. Valkoinen, kiiltävä keinonahka yhtyi näyttävien tikkausten kohdalta sateenkaaren väreissä loistaviin koristekuvioihin, ja kengät oli nyöritetty hopeanhohtoisella nauhalla. Että ovatkin sievät, ajattelin itsekseni ja hypistelin nauhoja. Sitten muistin Axelin ja pomppasin sängyltä hänen kaulaansa.
- Kiitoskiitoskiitoooos!
Rallattelin. Saatoin myös mainita jotain ”maailman parhaasta isoveljestä”, mutta sitä en tässä toista. Lievästi hämmentynyt ja lyttyyn halittu Axel nauroi.
- Okei, okei, tajusin, irti, mun pitää nyt kyl lähtä.
Minä olin hiukan pahoillani äkillisestä yksin jäämisestäni, mutta kello oli jo yhdeksän ja Axelilla olisi vielä pitempi reissu kotiinpäin. Sanoimme nopeasti heiheit ja minä jäin istumaan sängyn laidalle, outoon huoneeseen tuttujen laukkujeni keskelle. Huomenna alkaisi koulu, joten en voinut valvoa kovinkaan myöhään. Kaivelin matkalta ostetun suklaalevyn jämät käsilaukustani, mutustin ne ja tutkin huoneen läpikotaisin. Löysin ainakin pikkuisen jääkaapin, salalokeron yöpöydästä sekä muutaman hylätyn kengän vaatekaapin pohjalta. Loppuilta kului tavaroitani järjestellessä, ja pujahdin peiton alle puoli yhdentoista maissa.
Loppu~ |
Vastaus:
Oikein lupaavalta näyttää! Kirjoitustyylisi on todella mukava ja hiukan omaperäinenkin, veery good. :)) Se on kiva, etteivät kaikki raapustele ihan samalla tavalla ja kaiken lisäksi tylsästi... Mutta jooh, yhdestä toistuvasta kirjoitusvirheestä tuo "tutkani" alkoi piipittää. ;> Puheenvuorojen jälkeen kuuluu tulla välimerkki. Usein se on pilkku tai huuto-/kysymysmerkki. Lisäksi johtolausetta (esim. "minä sanoin") ei laiteta seuraavalle riville, vaan heti puheenvuoron jälkeen. Siis näin:
"- Minä en pakannut tätä, huomautin."
Understood? Luultavasti, joten let's move on! 39 c. :)
- Intia |
|
JATKOA........
Siinä tosiaan tuli mietittyä, että miten saisin nämä kuviot laskettua yhteen. Geometriakin oli liikaa, kun oli mieletön stressi päällä!
Seuraavan kuvion kuuluu olla...
- EI! kiljaisin kovaa valitettavasti ääneen.
Sarah vilkaisi minua tulisesti ja jouduin käytävälle kirja kainalossani...
Yllätyslähtö
Courtney söpersi minulle jotain siansaksaa. Minä en kuunnellut häntä. Ei kun se oli ruotsia! Aivan!
- Lyssna mig! kuulin edestäni ja kova paukaus osui pulpettiini.
Hätkähdin ja näin vihaiset kasvot, jotka yleensä olivat hillityn neutraalit.
- JA, JA! Inte Intressant! huusin takaisin ja muut tuijottivat minua puoliksi järkyttyneinä, puoliksi ihaillen.
Courtneyn kasvot tulistuivat ja jouduin käytävälle jo toista kertaa tänään.
- Mitä seuraavaksi? Ryan lähtee! kimitin istahtaessani käytävän penkille.
Minun ei olisi pitänyt sanoa mitään ääneen.
Tunnin loputtua koko luokkani kokoontui pihalle. Olin tyrmistynyt, välikuolema oli iskenyt.
Siinä sitten odotti iso ja hieno auto, johon Ryan pian nousisi. Otti ja lähti, ajattelin.
Hän halasi kaikkia ja tullessaan minun kohdalleni aloin niiskuttamaan säälittävästi. Ryan rutisti minua kovaa ja minun mieleni jylläsi huimasti.
Siinä se oli. Meidän luokan yksi merkittävimmistä ihmisistä. Se, joka sai nauramaan väkisinkin. Jonka seurassa ei ollut tylsää. Se, joka kesti kanssani Suen räjähdykset. Se, joka heittää kommentteja parhaiten. Se toheloin, joka tippui aina kaikkialta. Se...meidän oma kikkarapää...siinä liian monta kyyneltä minulta valui poskelle Ryanin noustua vihdoin autoon.
Hän oli odottanut tätä. Me emme. Tai minä en. No, sinne meni. Häntä jäisi enemmän kuin ikävä. |
Vastaus:
Ryan muistuttaa yhtä minunkin luokkalaistani... Eikös se vähän niin ole, että jokaisessa luokassa kiertää tietyt roolit? ^^ Saat tästä harmaansävyisestä tekstistä 43 c.
- Intia |
|
Classico's Weekly News
- MITÄ?! huudahdin tällä hetkellä ärsyttävälle Alexille edessäni.
- No sain noin hyvän opiskelupaikan niin en haluu jättää sitä käyttämättä, hän huomautti ja heilutteli maailman typerintä lappua käsissään.
Nappasin sen häneltä ja kuin sen.
"Hei, Alex Cortez! Olet saanut kutsun Classico-kaupungin huippulukioon nimeltä Higher School. Ole hyvä ja lähetä allaoleva lomake postissa takaisin, jos olet kiinnostunut opiskelusta. Ystävällisin terveisin, Higher School."
Meinasin jo repäistä lapun kahtia. Miksei se idiootti nyt voinut vaan jäädä maailman parhaaseen paikkaan?!! Sisäoppilaitos Classicoa parempaa paikkaa ei OLLUT! Ja mitä muu luokka tekisi, kun Alex lähtisi? Emme enää olisi sama luokka.
- Ääh, yritän rauhoittua, vastasin ja halasin Alexia.
- Hyvä. Siinä on palautuspäivä sitäpaitsi vasta 1.9, helpottui Alex.
Päätin lukea nopeasti ennen kouluun lähtöa postin.
- Mikä ihme tää lehti on? kysyin Alexilta.
- Classico's Weekly News, tämä vastasi ja otti lehden käsiinsä.
Luimme lehteä yhdessä läpi. Ravintola-arvostelu oli. Ja kirjasto lakkautettu väliaikaisesti. MITÄ?! En enää jaksanut yhtään ärsyttävää asiaa.
- Nyt mennään sinne kouluun! pakotin Alexin, joka seurasi perässäni nenä lehdessä.
Kova isku
Ryntäsin Annan kanssa koulun urhelukentälle, jossa meillä oli Siennan mukaan pesäpalloa. Jasmine odotteli minua siellä venytellen.
Evelynkin hyppeli paikalle tanssahdellen.
- Onko meillä tytöt ja pojat erikseen pesiksessä? hätäili Clarisse, joka inhosi liikuntaa, mutta oli silti hirveän hoikka.
- Ei, hymyili Evelyn ja rupesi tuputtamaan terveellisiä elämäntapoja Clarisselle, joka näytti kohta halkeavan raivosta.
Otin mailan käteeni ja sain valita joukkueeni. Otin Jasminen, Melindan, Noran ja Joshin sekä Alexin ja Nickin ja Fenin...ja loput jäivät Siennan joukkueelle.
Evelyn pudisti päätään, mutta heitti lukkarina pallon ilmaan ja paiskasin sitä mailalla kovaa. Pallo lensi ilmassa todella korkealle ja muut juoksivat sen perään. Minä naurahdin ja juoksin ykköspesälle huimaa vauhtia. Olin aina pitänyt liikunnasta.
Muutaman lyönnin, kopin ja juoksun jälkeen pidimme tauon, jonka jälkeen vaihtaisimme kiinniottajiksi.
Tauon aikana sain kuulla karmivia uutisia.
- Ja sit ku se kirje tuli, ni mä katoin silleen "wou!" mut sit mä vasta tajusin, et joo hei mun pitää lukee se! No sit mä avasin sen ja ette arvaa mitä siinä luki! Mut oli kutsuttu sinne Higher Schooliin opiskeleen ens vuotta, kailotti Ryan, jotta kaikki kuulisivat sen varmasti.
Valahdin kalpeaksi. Ryan. SE ei ainakaan lähde! Yritin kuitenkin unohtaa asian tunnin loputtua. Olisin mieluummin ottanut iskun pesäpallomailasta.
Syvä rakkaus
Olin liian haikealla mielellä, vaikkei kukaan ollut edes vielä lähtenyt. Tuntui niin yksinöiseltä. Muut onnittelivat Alexia ja Ryania huomaamatta minua. Istuin yksin luokassa, kunnes Sally saapui onnekseni.
- Joo, ottakaa vaan vihot esille ja kirjoittakaa novelli. Otsikoksi syvä rakkaus, ohjasi Sally hieman kiireisenä.
No ei ihme! Hän kantoi pöydälle ison pinon enkunkirjoja, joten tänään hänellä olisi melko täysi päivä.
"Once upon a time, there was a class. The class seems cold and bad, if someone other watch it. But...if your eyes were in love, you could understand it. The class was kind and lovely. And the students were just like best friends. No. More than best friends. They love each other and someone of them think, that this will never change. This same class will stay here with her. Forever. And forever. And they will love and love and love each other. But..what has happened?"
- PRRRR! pirisi ilmeisesti kello.
- Onko Eric saanu kellot kuntoon? ihmetteli Anna, joka vilkuili ylöspäin.
- No ei ne kellot siellä oo! huokaisi Jasmine ja kävelimme yhtäaikaa kaikki ulos luokasta.
Lämpö VS. kylmyys
- Helen! Mitä me opitaan tänään? kailotti Alex innoissaan.
Helen vain hymyili, muttei sanonut mitään.
- Tiedättehän, miten toimii yhteiskunta? varmisti Helen meiltä.
- JOO! vastasimme kuorossa, kuten yleensä kysyttäessä, ellei ollut matikantunti. Silloin kukaan ei vastannut Sarahille.
Helen käski meidän kirjoittaa vihkoihin pieni esitelmä yhteiskunnan toiminnasta meidän näkökulmastamme.
" Mielestäni yhteiskunta toimii jossain määrin kylmästi. Heillä ei loppujen lopuksi ole paljon snaottavaa. Ja he määräilevät pikkusääntöjä, jotka eivät millään vaikuta maailmanmenoon. Saamme olla onnellisia miten Classicon asiat ovat! Nykyajan poliitikot eivät oikeasti halua auttaa mm. kehitysmaita tai taloudellisessa ahdingossa olevia. Yhteiskunta tuo paljon hyvää, mutta myös paljon huonoa ja eniten se jättää piiloon. Uutisissa ei kerrota asioiden oikeita laitoja ja meitä romutetaan ja painetaan pohjalle yhä enemmän. Missä on lämpö? Ja...rakkaus? Se, joka ennen niin vallitsi maailmassa, missä se on?" lopetin kirjoittamisen pitkän pohdiskeluni jälkeen.
Helen lukaisi sen läpi ja näytti olevan enemmän kuin tyytyväinen. Se huojensi mielialaani muutenkin paljon.
Sydän paikallaan
Menimme ulos. Olin koko päivän ollut omissa oloissani, eivätkä muut tainneet huomata mitään. Olin heille sittenkin vain Meryl. Miksi kirjoitinkaan englannintunnilla niin ihanasti luokastani?
- Muistatteko siivekkäät? tenttasi Alice edessämme.
- EMME! huusivat muut, en minä.
En vain enää jaksanut yrittää jaksaa. Kaikki oli mennyt huonosti, eikä edes Hope piristänyt mielialaani. Intialta saamani poissaolohuomautus ei kohentanut mieltäni todellakaan. Minkä minä voin jos jäin yhdeksi tiistaipäiväksi Hopen luokse kämppään?!
- Kato, tolta koppakuoriaiselta on tippunu siivet! nauroi maassa istuva Fen.
Kyykistyin hänen viereensä ja tartuin kituvaan koppakuoriaiseen. Classicossa mikä vain oli mahdollista. Otin eräästä vaahterasta kaksi suurta ja mustaa lehteä. Ne olivat kovettuneet. Miksi ihmeessä?! Kuitenkin. Otin ne ja liimasin erikeeperillä kiinni koppakuoriaiseen. Länttäsin vielä jotain superliimaa siipiin ja kuoriaiseen ja lennätin hyönteisen tuuleen.
Otus lepatti pois onnellisena. Vaikka tiesin tehneeni hyvin, asia vain pahensi mielialaani. Olinko minä ihan tosi ainut, jolla oli sydän paikallaan...?
Kuvio plus kuvio
Istuimme hiljaisina tuijottavan Sarahin tunnilla. Hän oli tervehtinyt lievästä flunssastaan, mutta Kate oli koululla tekemässä muita töitä.
Kopioimme vihkoihimme kuvioita, joita meidän piti laskea yhteen ja ratkoa erilaisia ongelmatehtäviä.
JATKUU....................................... |
Vastaus:
Harvinaisen masentava stoori, vaikkakin tämän - ensimmäisen koulupäivän - omaan mielialaani erittäin hyvin sopiva... Mutta hyvä että rustaat erilaisia juonia. :] Jatkoon!
- Intia |
|
| Nimi: Jessie |
08.08.2011 18:31 |
Tarina 5, maanantai 6.8 ”Merellä”
Tänään on maanantai, eikä mikä tahansa maanantai. Nimittäin tänään opettajilla on koulutus, ja kaikki oppilaat lähtevät merelle, yhteen saareen! Menemme moottoriveneillä, lukion kolmasluokkalaiset saisivat pitää meistä ”pienistä” huolta. Tietysti myös Kate, yleispätevä sijainen tulisi mukaan, koska hänellä ei ole koulutusta tänään.
”Nyt joka iikka pihalle! Kai uikkarit ja pyyhkeet ovat mukana niillä, jotka menevät uimaan?” Kate huolehti.
Kaikki järjestäytyivät parijonoon, ja rupesimme kävelemään kohti meren rantaa. Minä olin Mattin pari, Lisa Philin ja Stevie Markin.
”Mä en jaksa enää”, valitin, jolloin Matt otti minut reppariin.
”Kiitti!” hihkaisin, ja aloin kiljua, kun juoksimme muut kiinni.
”Ihan epäreiluu! Miks sä et koskaan kanna mua repparissa?” Lisa kysyi närkästyneesti Phililtä, ja pian hänkin oli reppuselässä, Philin vastusteluista huolimatta. Saavuimme pian meren rantaan, ja meitä alettiin järjestellä veneisiin. Suurin osa oppilaista ahtautui kahteen suureen veneeseen, joissa oli sekä hytti että kansi. Muutamia oppilaita, me mukaan lukien, jäi seisomaan laiturille. Stevie halusi ehdottomasti isoon veneeseen, jonne Mark jouti siis tahtomattaan.
”Mun käy välil sääliks Markkii ku se joutuu juoksee Stevien peräs...” Lisa huomautti.
”Ahaa”, totesin kiivetessämme heiluvaan, ”hiukan” pienempään moottoriveneeseen, jonne Kate tuli meidän kanssamme. Kate on yksi suosikkiopettajistani, joten tämä ei haitannut minua ollenkaan.
Minä, Lisa ja Kate istuimme keulassa, Matt ja Phil istuivat keskipenkille, talonmies Eric ajoi venettä. Aallot keinuttivat venettä kivasti, hiukset hulmusivat taaksepäin.
Noin puolen tunnin kuluttua saavuimme saareen, -yllätys-. Isoja veneitä saimme odottaakin sitten viisitoista minuuttia, sillä aikaa Kate keksi meille kivaa tekemistä. Saimme nimittäin etsiä valkoisia, mahdollisimman pyöreitä kiviä, tiedä mihin Kate niitä tarvitsi, kivaa se oli.
”Hei! Vähäkö siisti kivi!” Matt hihkui, ja näytti vihreää, pyöreää kiveä.
”Pöhkö. Se on lasia!” Lisa sanoi (ja tässä kohtaa hän melkein lensi veteen).
”Lopettakaa tappelu, isot veneet tuli!” ilmoitin. Veneet tosiaan saapuivat rantaan, ja oppilaat purkautuivat veneistä.
Stevie juoksi heti luoksemme, Markin kompastellessa perässä.
”Kattokaa mitkä aallot!” Kiljaisin. Rantaa kohti vyöryivät korkeat, korkeat aallot.
”Mä meen uimaa!” Lisa kiljaisi, heitti T-paidan ja shortsit hiekalle ja juoksi pallobikineissään minä, Stevie, Matt, Mark, Phil ja koko koulu perässään. Aallot olivat hurjat, aallonpohjalla vettä oli hädin tuskin vyötäröön mutta sen harjalla jalat eivät koskettaneet maata. Aallot kestivät pitkään, ja lopulta kaikki palasivat märkinä –yllättävää- rantaan. Menin ottamaan aurinkoa, mutta pian musta varjo peitti auringon.
”Saanen muistuttaa, että neiti lupasi lähteä mukaani kiertämään saaren ympäri”, Matt ilmoitti.
”Vain sillä ehdolla et otat mut reppariii!” Kitisin, ja Mattin oli yksinkertaisesti suostuttava.
Lähdimme kiertämään saarta. Itse saari oli aika pieni. Rannat olivat ihanan pehmeää hiekkaa. Keskellä saarta oli hieman metsikköä. Puolessavälissä matkaa Matt vaati saada huilitauon.
”Tiiätkö mitä, Heather?” Matt sanoi.
”Mitä sanoit??” kysyin hieman uhkaavasti, sillä vihaan oikeaa nimeäni. Heather ei vain sovi minulle.
”Ei mitään, jatketaan matkaa”, Matt sanoi ilmiselvästi hermostuneena.
Hyppäsin taas Mattin reppariin.
”Onko sun iihan pakko olla mun repparissa?”Matt kysyi.
”Annas kun mietin. Ei”, vastasin, ja sain Mattin nauramaan. Hyppäsin alas Mattin selästä, ja otin tätä kädestä kiinni. Kävelimme rantahietikkoa eteenpäin. Stevie, Mark, Lisa & Phil leikkivät vedessä rantapallolla. Oppilaita juoksi edestakaisin ympäriämpäri ja sikin sokin.
”Nyt voit tulla taas repparii!” Matt sanoi.
”Miks? Etkai sä vaan ajattele mitää kepposta?” kysyin.
”Miks ajattelisin?” Matt sanoi viaton ilme kasvoillaan. Hyppäsin Mattin reppariin, ja tämä lähti juoksemaan rantaviivaa. Aivan yhtäkkiä hän alkoi juosta veteen. Kiljuin ja nauroin samaan aikaan. . Matt jätti minut seisomaan kaulansyvyiseen veteen. Matt sukelsi pohjaa kohti, ja palasi pintaan jonkin ajan kuluttua ja ojensi minulle soikion, aivan sileän valkoisen kiven.
”Prinsessalleni!” hän sanoi.
”Tää on aivan ihana! Kiitti ihan kauheest!” Kiljuin ja pussasin Mattia otsaan.
Kaikkien katseet kääntyivät minuun, ja menin aivan punaiseksi.
”Noniin kaikki! Alkakaahan tulla tänne kuivalle maalle. Ruvetaan lähtemään!” Kate huusi, ja kaikki siirtyivät nuristen veneisiin.
|
Vastaus:
Hyväntuulinen tarina. :) Saat 38 c ja ties mitkä läksyt... :P
- Intia |
|
Yllätys
Mmmhm! Nytpä olin saanut nukkua pitkään. Kelloni ei ollut herättänyt ja saan herätä ihanaan sunnuntai...sunnuntai? Nyt on maanantai! Olenko minä nukkunut pommiin?! VOI EI! Miksei Jasmine tullut herättämään? Tai Alex? Tai Melinda? Tai edes NORA?! Onko käynyt niinkuin ennenkin? Minulta on salattu jotain. Kuten isäni kuolema. Olin päivän tietämättä yhtään mitään.
Nousin ylös, mutten ehtinyt syödä mitään tässä kiireessä. Aivan kuin oveni olisi avautunut, vaikka se on lukossa. Toisaalta, Jasminella ja minulla on toistemme huoneiden avaimet. Äkkiä kuului karmaiseva huuto!
- PALJON ONNEA, HOPE! Siis Meryl, toivotti luokkani ja Intia takanani.
- IIH! Kauheaa, kiljahdin ja muut nauroivat.
Olinko tosiaan unohtanut syntymäpäiväni? Ilmeisesti sitten olin. Muut tosiaan näyttivät muistaneen sen. Sain tänään varmaan enemmän lahjoja kuin koskaan ennen! Avaan ne kuitenkin vasta koulun loputtua.
Luovaa toimintaa
Koko luokka kulki perässäni, kun kävelin fysiikantunnille. Sue seisoi siellä tutussa asussaan. No, hullut lasit ja reikälippis päässään. Ilmeisesti hän oli taas räjäyttänyt jonkun liemen, sillä hiukset törröttivät rei'istä läpi.
- Tänään emme tee seoksia tai muutakaan kirjan tapaista, sanoi kemisti Noran helpotukseksi.
- Mitä sitten? naurahti Nick ihmeissään.
Tämä ei ollut odotettavissa Suen tunneilla yleensä.
- Saatte miettiä, mikä asia teitä ihmetyttää fysiikallisesti, kertoi Sue ja virnisti pelottavasti.
Clarisse hihkaisi pelosta ja Ryan alkoi hihittää tyttömäisesti. Anna loi poikaan tympääntyneen katseen ja hän lopetti hetkeksi.
Mietin, mikä minua mietitytti fysiikan "laissa." Aloin kirjoittaa vihkooni siitä, miten ihmeellisen voimakas on tuuli. Se saa paksuimmatkin puut heilumaan jopa kovaa!
"Tuuli on hämmästyttävän voimakas. Se saa aikaan jos minkänäköistä puiden heiluntaa ja jopa osan pienistä myrskyistä." Vihot täytyi käydä näyttämässä Suelle. Melinda kylläkin pyysi, että antaisin hänen puolestaan vihkonsa Suelle.
No, kemisti oli niin ahkeroiva, ettei ehtinyt kunnolla tarkastaa kirjoituksiamme, joten lähdimme ennen aikojamme välitunnille.
- Seuraavaa tuntia ei pidetä! Minulla on kiireinen tapaaminen, huikkasi Sue ja me hymyilimme innoissamme.
Tässä välissä ehtisin käydä kämpälläni.
Unelmieni täyttymys
Menin Alexin, Jasminen ja Nickin kanssa asuntooni avaamaan saamiani lahjoja. En jännityksessä raaskinut odottaa. Voi, ne olivat niin nätisti laitettuja paketteja!
Alex on tunnetusti tyylikäs ja kovin hyväkäytöksinen ja jopa paketti oli kaikin puolin siisti. Se oli melko pieni, mutta sen sisältä paljastui mustat korvikset, joissa kimlasi pienet violetit timantit.
- IHANAT, kiljaisin ja hyppäsin Alexin kaulaan.
- Hha, ole hyvä, hän vastasi ja halasi minua kunnolla.
Jasmine otti korvikset käteensä ja totesi innoissaan: "Aidot!"
Hymyilin säteilevästi ja otin seuraavaksi hänen ja Nickin paketin.
Se ei sittenkään ollut paketti, vaan...suurikokoinen häkki. Jossa oli...suloinen bullterrieri!
En saanut sanaa suustani. Se oli juuri täydellinen rotu minulle. Halusin pelottavan näköistä koiraa, mutta pienikokoista. Ja juuri sellaisen sainkin! Otin koiranpennun syliini ja rapsutin sitä hellästi korvan takaa.
- Mikä sen nimeksi tulee? kysyin muilta.
Alex mietti hetken ja hymyili sitten viekkaasti.
- Hope, hän sanoi hiljaa ja muut innostuivat ajatuksesta.
Pentu aivasti kädelleni ja alkoi sitten tutkia häntää heiluttavana paikkoja.
- Moikka Hope, sanoin sille ja hymyilin muille onnesta.
Unelmieni päivä sai koko ajan vain jatkua. Englannintunnilla meidän piti kirjoittaa hauska tarina Sallyn ja Miken unelmatalosta. :D
Siitä tuli aika huvittavaa, sillä lopuksi piti lukea ne muille. Ryan arvaili taas huumorintajuisena tietenkin jotain pilvilinnaa. Clarisse ja Jasmine yhdistivät voimansa ja esittelivät pinkin unelman.
Minä vertasin heitä musikaaliseen suureen luksuslukaaliin aurinkorannalle, jossa molemmat voisivat toteuttaa unelmiaan. Jäi hieman epäselväksi kuka osui lähimmäksi heidän toiveitaan, mutta mitäpä sillä oli väliä. :D
Lennokasta menoa
- Kuka haluaa lentää? huusi Alice ulkoa meille.
Ihme ja kumma, kun ei voineet infota milloin ollaan ulkona ja milloin sisällä.
Menimme kuitenkin ulos kauniiseen ja vihreään sekä aurinkoiseen päivään. Alice antoi meille suurennuslasit ja jouduimme tyhmän näköisinä etsiskelemään siivekkäitä hyönteisiä.
- Kohta päästään lentoon, huikkasi Anna yhtäkkiä.
Katsoimme häntä ihmeissämme, mutta silloin näimme Alicen tulevan meitä kohti lentäen jättimäisen leppäkertun selässä.
Suurikokoinen siiveksä pyrähti eteemme ja poimi meidät kyytiin.
- Tämä on mahtavaa! huudahti Ryan, joka meinasi tippua Fenin kanssa alas, mutta onneksi sain heistä otteen.
Opimme tietenkin hyönteislajeista paljon uutta ja vanhaa.
Juhlava lopetus
- Helenin taikatunti! rallattelimme yhdessä luokan kanssa ja hyppelimme yhteiskuntaopin luokkaan.
Helen hymyili riemuissaan nähdessään meidät. Olimme ehdottomasti oudoin, mutta suloisin luokka koko Classicossa! Tai sitten emme...:D
- Olette varmasti kuulleet Classicon linnanjuhlista, aloitti Helen.
Vastasimme, että olemme, mutta sisäoppilaitoksen tanssiaiset kiinnostivat enemmän.
- Hienoa, sillä tänään tutustumme juhlien etiketteihin, iloitsi Helen ja taikoi taululle listan.
Luin listan nopeasti ja kirjoitin sen ylös. Se näytti hieman erilaiselta kuin yleensä.
1. Kättely
2. Ruokailu
3. Keskustelu
4. Tanssiminen
5. Hauskanpito
- Siinä ovat viisi tärkeintä Classicon linnanjuhlien etikettiä, sanoi Helen ja hymyili aurinkoisesti.
Nyökkäilimme vähän väliä. Katsoin kelloa. OHO! Minulla oli jo vähän kiire käyttämään Hope lenkillä. Ai niin, olikohan se uros vai narttu? OLin kaiken muun keskellä unohtanut tarkistaa senkin asian. :D
***
Juoksin GEB:in kanssa hakemaan Hopen lenkille. Se tosiaan oli narttu. Jasmine ojensi vielä koiran paperit, jotta uskoisin sen olevan ihan kasvattajalta. :D
Hope nuuski uusia hajuja innoissaan ja näytti tykkäävän Classicosta tosi paljon. Se ihanan lutuinen pentu sai paljon huomiota jopa opettajilta. Ilmeisesti Helen oli saanut kutsun Classicon linnanjuhliin, sillä hän harjoitteli ahkerasti Amyn kanssa kättelemistä. |
Vastaus:
Hyvä tarina jälleen kerran! Minua vain jäi vähän ihmetyttämään tuo alun pommiin nukkuminen - siis nukkuiko Meryl oikeasti pommiin vai kuvitteliko vain? Eihän hän olisi ehtinyt tunneille, jos hänen olisi annettu nukkua pitempään kuin tavallisesti, vai...? :D
42 c + fysiikan läksyt.
- Intia |
|
JATKOA...
Kai sen täytyi sitä väsymystä sitten olla. Luokassa odotteli meitä hyvin tyytyväisen näköinen Selena. Yleensä hän on hyvinkin hillitty, mutta nyt oli täytynyt tapahtua jotain mullistavaa.
- Siirtykää koeasentoon, käski Selena ja me siirryimme toisistamme kauemmas.
Koe oli yllättävän helppo. Saimme hakea tietoa eri lähteistä, mutta Selenan valvovien silmien alla. Vastailin kaikkiin kysymyksiin vaivattomasti. Tyynenmeren saaria on sen ja sen verran ja Indonesian presidentti oli sen ja sen niminen.
Äkkiä hienosti pukeutunut Eric säntäsi sisään huomaamatta meitä.
- Oi, Selena! Näiden yhteisien vuosien jälkeen tahdon kysyä sinulta jotain, aloitti talonmies.
Jasmine ja Clarisse pidättivät hengitystään. Eric oli huomannut meidät, mutta tämä oli ilmeisesti tarkoitus.
- Tuletko vaimokseni? kysyi Eric maantiedon opettajalta ja eihän Selena voinut vastata ei.
Sormuksen pujotettuaan Eric nousi seisomaan ja kumarsi meille. Taputimme raivokkaasti, mutta ihmeissämme. Toisin kuin Jasmine ja Clarisse. Heistä tämä oli "niin romanttista!"
Innovatiivista työskentelyä
Vai ruotsalaisia ruokalajeja? Ai niin! Läksyni tietenkin täytyisi tehdä. Ehtisinköhän nopeasti nyt ennen tunnin alkua. No, mutta ei niillä niin kiire kuitenkaan ollut.
Courtney ohjasi meidät sisään ja toi meidän eteemme paperit. Siinä luki innovaativaa Ruotsia. Tosiaan! Jouduimme yhdistämään huonekalujen imiä oikeisiin esineisiin. Courtney oli oikeasti Innolla Ruotsissa-ohjelman sisustaja ja samalla päätähti! Pakko kysyä sitä häneltä.
- Hei, Courtney. Oletko sinä siinä Innolla Ruotsissa-ohjelmassa? kysyin kuiskaten opettajaltamme.
- Kyllä, minä olen siinä. Olen myös Design aLa CM-ohjelmassa. Ne on kuvattu Ruotsissa, hymyili Courtney iloisena.
Nyökkäsin innostuneena ja menin pänttäämään huonekaluja. Jahas, mukaan oli päässyt myös muutama designtuote. Kaikki opettajat ovat NIIN persoonallisia! :)
Jee!
Matematiikanluokassa odotti Kate, eikä Sarah. Vähänkö mahtavaa! Ilmeisesti olimme tartuttaneet pari päivää sitten hänet flunssaamme. Se siis kannatti olla kipeänä. :D
Kate ei sanonut mitään, vaan juoksi aivan hiljaa kauhealla vauhdilla ulos. Ilmeisesti meidän kuului seurata häntä. No, siinä sitten juoksimme ulos hänen perässään. Avasimme oven ja törmäsimme kylttiin, jossa luki: "115 + 568, menkää eri aikaan."
Minä sain mennä ensimmäisenä. Laskin tulokseksi 683 ja ohitin kyltin. Seuraavaksi näin kolme polkua, joiden päässä luki vaihtoehtoja vastauksista. Valitsin 683-polun.
Seuraava kyltti, johon törmäsin oli jakolaskua. "48:6" No kahdeksanhan se on! Valtsin kahdesta vaihtoehdosta polun 8.
Muutaman kohdan jälkeen löysin viimeisen finaalikyltin, jossa oli potenssilaskuja. Niissä meni paljon aikaa, mutta ratkaistuani tehtävän, painoin tietokoneeseen vastauksen ja se siirtyi tieltäni niin, että pääsin tummansinisen verhon läpi Katen luokse.
Huomasin olevani Classicon pihassa. Kaikkea täältäkin löytyi! Mutta taas kerran oli kivaa.
Vaihtoehtoja-TAAS?!
Uskonnontunti meni nopeasti. Tänään emme kuunnelleetkaan jännittäviä tarinoita Rosannen matkusteluista, vaan saimme taas monisteen eteemme. Meidän piti yhdistää oikeat vaihtoehdot oikeisiin uskontoihin.
Lopussa piti kirjoittaa pieni tiiviste mormoneista. Erilaisia uskontoja oli päntätty päähämme melkein joka tunnilla, joten kirjoitus sujui helposti. Laitoin ylös kaiken minkä tiesin ja sehän se varmaan tärkeintä oli.
Classico on siitäkin erikoinen koulu, että se järjestää huomaamattaan teemapäiviä. :D
- Ootko sä Ho...Meryl siis, niin valmis? kysyi Alex.
Minä naurahdin hiljaa.
- Hihihihihiii! hihitti Sienna takarivillä.
Mikä sitä nyt noin nauratti? Ahaa! Ryan kertoi sille jotain. Taas. Kerran. Heh. Okei, nyt menee jo oudoksi tämä ajattelutapani. :D
Näytelmää ja ???
Amy seisoi edessämme ylpeänä. Hän on aina ylpeä. Oli sitten sade tai paistoi aurinko, mutta hän on aina ylpeä.
- Oletteko kirjoittaneet? hän kysyi juhlavalla äänellä.
- OLLAAN, vastasimme kovalla äänellä.
Amy sulki silmänsä hetkeksi melun takia. Meidän piti kuulemma valita, mitkä kaksi näytelmistä esittäisimme. TAAS valintoja. Ärsyttävää. Valitsimme kuitenkin Fenin action-näytelmän ja Clarissen romanttisen näytelmän.
Aloimme suunnitella niitä ja jakauduimme kahteen porukkaan. Pojat saivat hoitaa romanttisen puolen Jasminen kanssa ja tytöt ja Josh saivat action-näytelmän.
Aika meni kokonaan suunnittelussa, joten esittäminen jäisi ensi kerraksi.
Juoksin koulun jälkeen hyvällä tuulella kämppääni ja aloin kirjoittaa päiväkirjaani. Mitäkö? No tätä. ;) |
Vastaus:
Tämäpä oli hauska ja yllättävä kertomus! Eric ja Selena naimisiin... :DD Hahah! Mielikuvitustahan sulla riittää. :3 On kiva, että meillä on yksi hoitaja, joka juonittelee kaikki suurimmat Classicon kiemurat... :'D 48 c!
- Intia |
|
| Nimi: Cappuccino |
06.08.2011 23:15 |
"Lauantai...", huokaisen.
"Ihanaa, ei tarvii herätä..." jatkan. Olen puoliksi hereillä, mutta kuitenkin periaatteessa nukun, koska en tajua herätä.
"PAMPAMPAM", kuuluu kauhea mökä.
"Apua, mitä täällä tapahtuu!" kuului pelkoisa huuto oveni takaa. Se kuulosti Nickiltä.
"Nii-in, mua pelottaa!" toteaa selvästi Tom.
"Pojat?" kysäisin ihmeissäni.
"Ooksä hereillä?" kaksoset kysyvät pelokkaina yhtäaikaa.
"Joo-o?"
"Voidaako tulla sisälle? Meitä pelottaa..." Tom sanoo ääni väristen.
"No tulkaatulkaa!" huudan ihmeissäni.
"Älä huuda!" Nick karjaisee kuiskaten samalla kun pojat astuvat sisälle.
"Mikä on hätänä?" kysyn äkäisenä, kun uneni keskeytettiin.
"No... Meitä pelottaa, tuolta ulkoa kuuluu hirveä pauke juuri meidän huoneen alapuolelta", Nick selittää.
"Okei, mäkin kuulin jotain pauketta... Mennään kattomaan", selitän pojille ja nousen sängystä. Nostelen jalkojani vilkkaasti lattiasta, koska se on jääkylmä.
Kiirehdin poikien huoneeseen kaksoset kintereilläni. Avaan Nickin ja Tomin huoneen hiljaa ja hitaasti, niin ettei se narahda. Hiippailen pimeän huoneen poikki vähän kyyryasennossa, ettei kukaan näe minua ikkunasta. Raotan hiukan verhoa, ja vilkaisen ulos. Siellä on pilkkopimeää, näen vain taskulampun äkäisen valon liikkuvan kiirehtien kantajansa kädessä. Laitan verhon äkkiä takaisin paikoilleen, kun valo kääntyy poikien huoneeseen päin.
"Kukahan siellä on?" ihmettelen.
"Näiksä jotain?" kysyy pojat pelokkaina silmät lautasen kokoisina, koska he pysyivät vähän etäämpänä.
"Joo, joku liikkuu siellä taskulamppu kädessä", selitän ja hivuttaudun seinää vasten ja laskeudun istumaan.
"PAMPAMPAM!" kolina alkoi taas. Pojat ryntäsivät luokseni ja halasin heitä.
"Ei oo mitään hätää", rauhoittelin heitä, vaikka itsekin pelkäsin aika lailla.
"Nyt mennään vaan herättämään äiti ja isä, niin voidaan kysyä heiltä, että pitääkö soittaa pollarit vai mitä me tehdään", selitin pojille.
"Okei, pidä meitä sylissä", pojat kuiskasivat.
Nostin kaksoset syliin ja menimme hiljaa pimeitä käytäviä pitkin, toiseen päähän taloa, äitini Haleyn ja isäpuoleni makkariin.
He istuivat sängyllä, ja näyttivät siltä kuin olisivat juuri heränneet. Raotin makkarin ovea niin, että juuri ja juuri mahduin poikien kanssa siitä sisälle.
"Äiti, isä", pojat kuiskasivat ja ryntäsivät heidän sängylleen.
"Mikä hätänä?" Haley kysyi hämmästyneenä.
"Tuolta ulkoa kuuluu hirveää paukuntaa ja Jenny näki siellä taskulampun valon!
"Oho, mikähän siellä on?" isäpuoleni kysyi ihmetellen. Menin selittämään kaiken äidilleni ja isäpuolelleni, että he tajuisivat että asia on totta.
"Pitäisköhän soittaa poliisi?" mietin äitini kanssa.
"Kyllä se varmaan parasta olisi." äiti totesi. Hän otti pojat syliin, vilkaisi kännykästään kelloa, aamuyöllä kolmelta ja näppäili hätänumeron ruudulle.
"Poliisille, ambulanssille vai palokunnalle?" kuului kirkas naisen ääni kännykän läpi.
"Poliisille, Haley Hooks täällä, pihallamme on ihme tyyppi, vain taskulampun valo näkyy ja kamalaa pauketta kuuluu." äiti selitti, ja samalla kun hän kertoi osoitetta, isosiskoni Marie tuli papukaijani kanssa huoneeseen.
"Mitä ihmettä täällä tapahtuu?" hän kysyi, ja aloin selittää hänelle kaiken tapahtuneen.
jatkuu |
Vastaus:
Hmm, Jenny taisi viettää viikonloppua kotona, vai? Sehän on toki sallittua, mutta ihmettelin vain hieman, miten hahmosi on yhtäkkiä vanhempiensa luona. (: Jatkoon!
- Intia |
|
| Nimi: Andy McCoy/Sarah Hermion McDonald |
06.08.2011 18:01 |
Jatkuu...
-Olen pahoillani mutta minun täytyy lähteä... Työt kutsuu... Siis kotona, Fred pahoittelee silitellen kutrejani. Katson häntä surkeana ja nyökkään. Tippuminen tulee kokoajan päähäni ja kirkaisu korviini.
-Hei - nyt sitten, nielaisen ja hyvästelen veljeni hiljaa.
-Nähään varmaan vasta ensviikonloppuna koska mulla on paljon siivottavaa kotona ja joudun ylitöihin kun olin viimeviikolla sairaana... Sorry kun on niin pitkä aika seuraavaan näkemiseen... En voi mitään pomolle ja talon sotkemiselle... Kamaa on liikaa... Sinne on tullut muuten pari kirjettä sulle... Tuon ne sit viikonloppuna. Heippa, Fred selittää ja lähtee pienellä ovenavauksella ja sulkemisella. Jään tuijottamaan ovea.
-Kirjeäitä... Keneltä? mietin ihmeissäni.
-Ei minulla ole enää ketään, mietiskelen ja katselen ympärilleni vähän peloissani. En haluaisi olla yksin.
-Sarah? kuulen vaimean äänen joka kaikuu hiljaa autiossa huoneessani. Nielaisen. Ajattelen että kuulin sen vain pääni sisällä. Ääni oli lämmin mutta surkean kuuloinen.
-Sarah... Näät minut kai mutta en voi tulla esiin... Se olen minä. Annie, ääni jatkaa.
-Aakh! En kestä tätä! Mene pois! Olet vain pääni sisällä! kiljun tuskaisena.
-Ei... En ole pelkästään pääsi sisällä. Auta minua! Et nää minua enää elävänä... Tiputit minut vahingossa... Minä olen pelkkä henki. Ruumiini on sairaalassa, ääni kertoo. Kyyneleet valuvat poskilleni.
-Minä en tarkoittanut... En halunnut, änkytän ääni paksuna.
-Tiedän. Olet bestikseni. Emme voi vain enää tapailla yhtä paljon jos minut haudataan. Joudun olemaan ruumiini sisällä koska olen kuollut niin sitten olen kuollut. Vain sinä ja Fred näette minut... Koska olette ainoat hyvät ihmiset jotka olen tuntenut hyvin, ääni jatkaa.
-Oletko tosiaan Annie? kysyn nyyhkyttäen.
-Olen... Ruumiini on haavoilla ja murskana. Henki on paremmassa kunnossa, Annie selittää.
-Tule esiin... Voisitko tulla? pyydän hiljaa. Eteeni ilmestyy heikko hahmo. Heikolla hahmolla on punertavat hiukset ponnarilla, kirkkaansiniset pistävät silmät, haaleat löysät puuman verkkahousut ja punainen iso ja löysä t-paita joka on vähän repeillyt kauluksesta ja alareunasta.
-Voih... Olit niin hyvä ihminen... Sinua ei ole enää niin... Kenen kanssa olen kun en voi Fredinkään kanssa kokoajan olla? voihkin.
-Sinun täytyy löytää uusi ystävä... Et ehkä löydä yhtä hyvää kuin minua pidit mutta kyllä sinä jonkun löydät... Toivottavasti, Annie toteaa.
-Niin kai sitten... En koskaan löydä yhtä hyvää kuin sinä, huokaisen ja lasken pääni maahan. Kun nostan hetkenpäästä katseeni Annie on häipynyt.
-Meni kai ruumiinsa sisään, ajattelen.
-Annie! Oletko täällä? kysyn vielä varmistukseksi. Ei pihaustakaan. Pyyhkäisen taas valuvat kyyneleet poskiltani ja katselen sortuneelle kalliolle päin.
-Kaikki oli vain minun vikani. Tapoin samalla kaverinikin, ajattelen ja meinaan ruveta itkemään taas. Katson paikkaan jossa Annie oli. Hahmotan Annien siinä mutten nää häntä.
-Annie? kysyn alkaen epäillä. Ei vastausta. Hän ei ole siinä mutta luulen hänen olevan. Nousen sängyltä seisomaan ja lähden asunnostani pyyhkien kyyneleitä taskusta löyteellä nenäliinalla. Lukitsen oven ja laskeudun portaat pois yläkerrasta. Suuntaan kirjastoon etsiskelemään jotain luettavaa. Mietiskelen parilla kirjahyllyllä kunnes löydän Hercule Poirot dekkari kokoelman. Otan ykkösosan ja harpon portaat ylös. Heitän kirjan sängylle ja suuntaan tieni keittiöön.
-Mitä syömme? kysyn kokilta.
-Kasviskeittoa... Lämmintä, oikein lämmintä, keittäjä vastaa lämpimästi hymyillen.
-Onko joku hätänä? kokki kysyy koska näkee huolestuneen ilmeeni.
-Mmh... Ai mitä? Ei - ei mikään ole hätänä. Olen vain väsynyt, valehtelen ja yritän hymyillä. Lähden äkkiä pois keittiöstä saaden hämmästyneet katseet niskaani. Pompin portaat ylös ja hyppään sängylleni. Avaan kirjan ensimmäiselle sivulle. Kun saan luettua muutamat ensimmäiset lauseet pääsen jo syventymään kirjaani. Poirot on hauska belgialainen murhatutkija. Kirjaa on kiva lukea koska se on niin hauska ja vähän vanhanaikainen ja tykkään siitä.
Loppu
|
Vastaus:
Huh, miten surullinen tarina... Jännän juonen olit kyllä keksinyt. :) Siitä tuli mieleen eräs kirja, jonka olen lukenut. Sitä voisi ehkä kutsua lempikirjakseni - en siis ihmettele, että tykkään tämän kertomuksesi juonikuviosta niin paljon! :D Mutta, jes, pääsen vihdoin antamaan sinulle läksyjä! ^__^ Tästä koko stoorista saat 40 c!
- Intia |
|
| Nimi: Bella |
06.08.2011 16:04 |
| Haittaako jos teen omaa sisäoppilaitos sivua? Kun se on valmis laitan linkin :) |
Vastaus:
Laitoit saman viestin viekkuunkin...? Btw, tämä tosiaan kuuluisi sinne eikä päiväkirjaan.
- Intia |
|
| Nimi: Nathalie |
06.08.2011 15:14 |
Tuohon tuli virhe:
Puu litistäisi tallin hetkessä ja meidät sen mukana, ellemme kiirehtisi ulos.
ps. Virheitä oli aika paljon -.- |
Vastaus:
Okay. Juu, pikkuvirheitä löytyi, mutta eivät ne niin kauheasti haittaa. :]
- Intia |
|
| Nimi: Nathalie |
06.08.2011 15:10 |
♥ Sunnuntaiaamu ♥
~ Ääh! Huomenna akaa koulut, Falon vaikeroi ja pyöri sängyssään, kuin mikäkin vieteri.
~ Lopeta Falon, pian koko patja lähtee liikkeelle! Tirskahdin ja korjasin patjan asentoa. Falon rauhoittui hetkeksi ja painoi päänsä tyynylle.
~ Nath, mitä jos haavani tulehtuu?
~ Mikä haava? kysyin kauhistuneena.
~ Se luotihaava, Falon epäröi hieman ja katsoi minua kummissaan.
~ Mikset sanonut siitä mitään, sitä piti hoitaa! Murahdin hiljaa ja tarrasin ystäväni kädestä ja talutin tämän aulaan, missä Intia para-aikaan istuskeli lukemassa.
~ Intia, eilisellä seikkailullamme Falonia oli ammuttu käteen ja hän törppö ei sanonut mitään! Kiljaisin ja katsoin ystävääni murhaavasti. Intia katsoi vuorostaan minua ja sitten Falonia. Nainen nousi tuoliltaan ja kiirehti ensiapukaapille. Mukanaan hän toi sideharsoa ja jotain tulehdusta ehkäisevää voidetta.
~ Falon, ole hyvä ja tule tänne, nainen viittosi tyttöä istumaan takan ääreen. Intia levitteli voidetta pahannäköisen haavan päälle ja kietoi sideharson sen jälkeen.
~ Muista aina kertoa, jos sinulla on haava jossain, Intia mulkaisi ystävääni vihaisesti.
~ Anteeksi Intia. Kiirehdimme huoneeseemme ja istahdimme Falonin sängylle.
~ Unohdin tyystin haavasi, huokaisin hiljaa. Falon hymyili ja kietoi kätensä ympärilleni.
~ Olet maailman paras kaveri! Tyttö ilmoitti kuuluvasti. Hyssyttelin Falonia olemaan hiljempaa.
~ Mennäänkö katsomaan, mitä Unelle kuuluu? Ehdotin kysymysmerkkinä. Tyttö nyökkäsi ja kiiruhdimme alakertaa. Sujautin jalkani saappaisiin ja avasimme ulko-oven.
~ Teinä en menisi ulos, siellä sataa kaatamalla, Intia varoitti nojatuolilla istuen.
~ Minun pitää mennä hoitamaan Unta, kerroin huokaisten. Intian luvalla juoksimme kaatosateeseen.
♥ Tulipalo ♥
Pilvet enteilivät ukkosta ja lisää sadetta. Pientäkään valonjuovaa ei näkynyt missään, kaikkialla oli vain pimeyttä. Kiirehdimme Falonin kanssa vieretysten edessä häämöttävään talliin ja suljimme tallinovet perässämme. Uni pärskähti vierestäni.
~ Heippa tyttö, ethän pelkää ukkosta? Kysäisin rakkaalta arabialaiselta täysiveriseltäni. Sen tumma karva hohti tallin himmeässä valossa. ~ Sillä ukkonen alkaa pian. Samassa lähellä jyrähti. Uni "kiljaisi" ja potkaisi tallin seinään pienen reijän.
~ Voi ei! Huudahdin, kun talliin alkoi virrata vettä Unen potkaisemasta reijästä. Salamat leimahtivat aivan tallin yllä. Uni pyöri karsinassaan ja mulkaisi meitä. Vesi alkoi virrata kovempaa ja kovempaa. Falon kiirehti naulakolle ja nappasi Unen riimun ja riimunnarun.
~ Nathalie, ei ole aikaa hukattavaksi! Falon kiljaisi. Saatoin vain kuulla ukkosen jyrinän ja talliin virtaavan veden solinan. Falon ei saanut minuun mitään vipinää, joten tyttö avasi rohkeasti tammani karsinan oven. Vesi virtasi tallikäytävälle ja ulottui pian sääriini asti. Falon puki tekonahkariimua Unelle niin nopeasti, kuin vain sai. Ketjuriimunnaru löysi viimein tiensä riimun renkaaseen ja Falon sai talutettua tamman tallikäytävälle. Silloin jyrähti suoraan viereltämme, salama oli osunut puuhun. Kuulimme vain oman hengityksemme ja kaatuvan puun natinan. Falon tönäisi minut kumoon ja sai minuun vipinää. Puu murkaisi tallin hetkessä ja meidät sen mukana, ellemme kiirehtisi ulos. Jouduimme menemään takaoven kautta. Riuhtaisin takaoven auki ja Falon talutti hätääntyneen ruunikon pihalle. Juuri silloin salama jyrähti ja osui tallin seinämään. Tulipalo syttyi äkkiarvaamatta. Kännykkäni oli tipahtanut tallikäytävälle, joten päätin tehdä ratkaisevan teon. Kiirehdin takaisin talliin, vaikka Falon miten huusi ja sydäntä särkevä hirnunta kaikui korvissani. Etsin katseellani kännykkääni käytävän lattialta. Näin sen tulirenkaan keskellä. Renkaan sivussa oli pienen pieni aukko, josta vielä mahtui, ennenkuin tuli saavuttaisi toisensa. Kiirehdin kännykkäni luo ja huomasin olevani ansassa. Olin Unen karsinan edessä. Sitten muistin tamman potkaiseman reijän. Puu oli kaatunut suoraan tamman karsinan päälle. Joten ryömin vaivihkaa sen alta ja aloin potkia reikää isommaksi. Ellemme ehtisi soittaa palokuntaa, tuli voisi levitä vaikka minne. Reijän ollessa tarpeeksi iso, ryömin siitä raittiiseen ulkoilmaan. Yskin ja pyyhin tuhkaa pois housuistani. Juoksin tallin nurkan taakse ja kiirehdin Falonin luo.
~ Mitä h*ttoa sinä touhusit? Falon kiljaisi ja yritti hillitä panikoivaa Unea. Näppäilin hädissäni hätäkeskuksen numerot.
~ Hätäkeskus, kuului nuoren miehen ääni.
~ Tulipalo tallitie 4, sanahdin hädissäni.
~ Selvä, lähetän palomiehet sinne, mies vastasi ja sulki luurin. Saimme viimein hengähtää ja katsoa palavaa tallia. Uni panikoi vieläkin, mutta viedessämme sen kauemmas tulipalosta, se rauhoittui. Kipinät lentelivät leikkimielisesti tallin ympärillä.
♥ Pelastus ♥
Paloautot sylkivät vettä roihuavan tallin päälle.
~ Saitte kiittää onneanne, etten nyt nirhaisi teitä, Intia katsoi meitä murhaavasti. Tirskahdimme. Uni pärskähti ja hankasi turpaansa hihaani. Palomiespäällikkö kiirehti luoksemme.
~ Teidän ansiostanne tuli saatiin ajoissa sammutettua, ennenkuin mitään vakavampaa oli sattunut, hän kiitti ja hymyili. Katsahdin Faloniin, joka tirskahti.
~ Saatte majoittaa Unen läheiselle tallille siksi aikaa, kun talli on pystytettu uudelleen, palomies hymyili. Pian palomiesten lähdettyä Susan ajoi paikanpäälle. Ja kiirehti rutistamaan minua. Hänen tummat hiuksensa lepattelivat tuulessa. Satoi vieläkin, mutta hiljempaa.
~ Oletko kunnossa Nathalie? Susan kysyi ja rutisti minua.
~ Mppm! En saanut henkeä ja irrouttauduin siskoni lujasta otteesta.
~ Olen kunnossa, hymyilin ja puhdistin tomuisia vaatteitani. Intian oli palattava takaisin Classicoon, vaikka olisi halunnut viedä meidän Unen uudelle tallille, mutta joku oli taas sotkenut sisäoppilaitoksen aulassa. Susan ajoi edeltämme. Talutimme rakasta tammaani katupolkua pitkin. Uusi talli ei ollut kaukana, sillä se häämötti jo. Unelle oli varattu jopa omat varusteetkin. Siisti kenttä ja suuri maneesi, kaikki oli niin suurta. Susan avasi tallinovet ja sata silmäparia katsoi meitä sillä sekunnilla.
~ Viimein Uni saa hieman seuraa, hymyilin. Unelle oli varattu vapaa karsina ja sain taluttaa tammani sinne. Tallikäytävä oli siisti.
~ Toivottavasti Uni ei ole saanut traumoja, huokaisin. Falon hymyili ja auttoi minua harjaamaan hevoseni.
Uni kiilsi puhtauttaan ja saimme vain suukotella tammaa ja laittaa loimen sen päälle sekä pestä tamman karva, sillä kaikki muu tarvittava oli jo laitettu karsinaan. Kiitin tallinomistajaa majoituksesta ja hymyilin ajatukselle, minä ja Uni suuressa maneesissa, jossa emme ole kovinkaan usein oltu. Kiirehdimme takaisin Classicoon ja jätimme tammani tutustumaan uuteen hevosiin ja ympäristöön, sillä tallinomistaja oli jopa luvannut viedä Unen tutustumiskierrokselle!
The End |
Vastaus:
Jännitystä! :D Tämä oli tosiaan pitkähkö ja toiminnallinen tarina. Muuten, reikä - reiän, ei "reijän". 39 c!
- Intia |
|
Intian salaisuus
Join kahvia tyyni ilme kasvoillani. Ikkunasta näkyi maisema ulos. Aurinko häikäisi silmäni hetkeksi, joten suljin ne. En jaksanut syödä aamupalaa, vaikka Evelyn oli käskenyt. Siitäkin voi tulla kuulemma kipeäksi, jos syö huonosti.
Ovesta kuului koputus. Menin avaamaan raskain askelin oven Noralle, joka säntäsi sisään, kuin haamun nähneenä.
- Mitä nyt? säikähdin, kun tyttö painautui minun seinääni vasten.
- Tuolla...häähää, hän aloitti hengästyneenä.
- Tuolla on hhhää, ystäväni alkoi yskiä pahasti ja minun oli pakko läimäyttää tätä selkään.
- Tuolla on HAAMU!! hän kiljaisi ja kaatui lattialle.
Nostin Noran ylös ja katsoin häntä epäilevästi.
- Miten niin? Todista, käskin häntä.
Menimme Noran kanssa koulutavarat mukanamme käytävälle hipsimään ja painauduimme seinää vasten hiljaa. Ohitsemme viiletti tosissaan kaksi haamua. Paitsi, että...
- HAA! hyökkäsimme molempien kimppuun ja vedimme lakanat "haamujen" päältä pois.
Alta paljastui tietenkin Teresa Lame siveltimien kanssa ja sotamaalaus kasvoillaan ja Sue Farrah reikälippiksen ja hullujen lasien kanssa.
- Hha, naurahti Nora ja pomppasi taaksepäin nähdessään kemistin.
Intia saisi selittää tämän meille. Talutimme saliin kahta haamua, jotka näyttivät..no..Sue näytti psykopaatilta ja Teresa vihamieliseltä intiaanilta.
- Mitäs tämä nyt Intia on? kysyin häneltä muiden oppilaiden nauraessa makeasti vieressä.
Intia katsahti meihin nopeasti ja alkoi itsekin nauraa.
- Teemme elokuvaa, jossa te saatte olla Noran kanssa uhreja, sai sanotuksi Intia, joka vaivalloisesti yritti hillitä nauruaan.
Katsoin Noraa tympääntyneenä ja laskimme hullut opettajat maahan. Se siitä tavallisuudesta tosiaankin!
Eric yllättää
- Me nähtiin teidät koko ajan, iloitsi Jasmine kävellessämme Selenan tunnille.
En vastannut mitään. Katsoin häntä vain tylsästi ja Alex juoksi vierelleni.
- Moi H...hän aloitti, mutta pistin käteni hänen suulleen.
- Ei Hope. Vaan Meryl tai joku muu, sanoin tylysti.
- Okei, okei, nauroi Alex ja juoksi perääni.
Mikäköhän minulla edes oli? En minä elokuvasta voinut noin paljon suuttua. Varmaankin vain perjantaiväsymystä tai jotain..;O
JATKUU... |
Vastaus:
Kivalta taas vaikuttaa! Just one thing: älä käytä pilkkua kuin-sanan edessä. Se on hyvin yleinen virhe, eikä suurensuuri mutta juuri minua ärsyttävä... :P Jatkoon!
- Intia |
|
| Nimi: Cappuccino |
05.08.2011 17:28 |
Sori, tästä tulee varmaan taas aika "hyvä" tarina, koska mulla ei ole mitään ideaa...
"Äh, en jaksa..." vaikeroin, kun nousen istumaan sängylleni. Kello on puoli seitsemän, enkä millään jaksaisi tehdä aamutoimia. Vilkaisen uudelleen kelloa.
"Hää... APUA!" karjaisen. Kello onkin puoli kahdeksan! Nyt minuun latasi joku lisäenergiaa, koska ryntäsin salamana kylpyhuoneeseen, ja takaisin huoneeseen ja uudestaan kylpyhuoneeseen.
"Ääää-äää", kiljun.
"Siis keittiöön!" huudahdan ja ryntään keittiöön päin, mutta törmää seinään.
"Auuh...", valitan ja hieron otsaan nousevaa kuhmua. Hölkkäilen keittiöön, nyt vähän rauhallisemmin, että en satuta itseäni enempää. Kaivan kaapista leivänkäntyn ja syön sen pelkkänään. Ryntään huoneeseeni - kova vauhti on taas päälllä - ja tongin vaatekaappiani. Päädyn upouusiin vaaleisiin farkkuihini ja vihreään kuviolliseen toppiin. Päälle vetäisen vielä mustan ohuen neuleen ja törkkäisen jalkaan ballerinat. Juoksen keittiöön koululaukku olallani ja nappaan purkan suuhun ennen kuin poistun asuntolastani. Ryntäilen pitkin vaaleita, ihanan putaita ja kirkkaita käytäviä, jotka eivät le yhtään tavanomaisia, niin kuin aina kouluissa ja laitoksissa, harmaat lattiat ja seinät. Kelloon katsahdettuani kiireeni loppuu siihen paikkaan, se on vasta kymmentä vaille.
"Ah, ihanaa, kerkesin." huokaisen samalla haroen hiuksiani.
Voi ei, ajattelen kauhuissani. En meikannut enkä laittanut hiuksiani ollenkaan! Juoksen salamana takaisin juuri lukitsemaani kämppääni ja koitan siinä kiireessä tonkia laukustani avainta, joka ei millään tunnu löytyvän.
"Voi EIII! Jätin sen sisälle!" karjaisen ja olen niin ärtynyt, etten koskaan ole, kun ei mikään tunnu onnistuvan!
Hetken päästä palaan asuntoni ovelle Eric Rodesin kanssa. Hän avaa huoneeni oven, että pääsen sisälle.
"Kiitti tosi paljon, mä oon tänään kauhee hömelö, unohdan ihan kaiken!" kiljaisen häpeissäni.
"Ei mitään, eihän tässä oo yhtää mitään hätää, kun mulla on aina vara-avaimet. Mutta toivottavasti loppupäivä menee paremmin!" talonmies hymyilee ja lähtee jatkamaan maalaustyötään, hän maalaa sisäoppilaitosta ulkoa.
Vilkaisen kelloa, se vaihtui juuri neljää vaille kahdeksaksi, ja menen vasta kylppäriin meikkaamaan itseäni. Levitän niin nopeasti kun vain ikinä osaan meikkivoiteen naamalleni, huulikiiltoa kapeille huulilleni ja silmiä rajaamaan paksun taiteellisen kerroksen kajaalia. Ripsarit meni yli, joten jouduin pesemään ne kahteen kertaan ja levittämään yhtä monta kertaa uudestaan. Meikattuani katsahdin taas kelloon, se näytti kolmea minuuttia yli kahdeksan. Kampasin hiukseni ja sitaisin ne nopeasti ponnarille ja juoksin maantiedon luokkaan.
Kello näytti silloin tasan kymmentä yli kahdeksan.
"Missäs neiti oli?" Selena kysyi lempeästi.
"Sori, mulla oli vähän huono aamu..." sopersin punastuen. Koko luokan edessä ei ole kivaa nolostua.
"Siis, asiaan", Selena huokaisi, ja rupesi selittämään meille jotain ärsyttävää Kiinasta.
Loputtomalta tuntunut tunti loppui vihdoin, ja saimme siirtyä hauskan enkunopen luokkaan "ihanien" maantiedon läksyjen kanssa, joita oli taas kerran mukavan paljon!
"Good morning", Sally tervehti meitä.
"Good morning Ms. Woods", luokka kajautti ilmoille.
"Tänään kertaillaan vähän kaikkea, mitä ollaan opittu, että pystytte valmistautumaan kokeeseen", Sally kertoi.
Enkuntunneilla on aina hauskaa, koska Sally on rento ja mukava opettaja. Hän osaa opettaa kaiken hyvin, ja sen takia enkku onkin lempiaineitani. Ne tunnit menevätkin aina ihan liian nopeasti, koko koulupäivä voisi olla mielestäni musiikkia, kuvista ja kieliä, koska ne eivät ole tylsiä aineita, kuten jotkut kemia ja matikka.
Saimme läksyksi harjoitella kokeeseen ja kirjoittaa aine jostain lempijutustamme. Matikan ja ussan tunnit menivät madellen, niinkuin aina, koska vihaan niitä tunteja. Viimeinen tunti, joka oli kuvista, meni taas liian nopeasti, koska siitä tykkään. Teresa, kuvismaikka on rento ja mukava tyyppi, mutta en kauheasti tykkää hänestä, koska Teresa unohtelee aina kaikkia asioita, joka ei ole kauhean hyvä ominaisuus opettajalle.
Läksyjä tuli jokaiselta tunnilta mukavasti, ja niiden tekeminen onkin koulussa sitä maailman kauheinta puuhaa. Kotiin päästyäni olin niin iloinen että sain vähän levähtää viikonlopun yli. Läksyt tekisin vasta sunnuntaina. Ryntäsin uupuneena huonosta aamusta sohvalle ja nukahdin siihen melkein viidessä minuutissa. |
Vastaus:
Ihanaa, pääsen vihdoin antamaan sinulle läksyjä! ;D Oli hyvä että hoidit pitkästä aikaa, ettei minun tarvinnut alkaa varoituksia heitellä. :] Saat 36 c ja maantiedon läksyt, muahaha... :PP
- Intia |
|
Back to school
Jee! En tiedä mikä auttoi flunssaani. Oli se sitten Evelynin maukas kaakao tai Helenin normalisoituminen takaisin opettajaksi, mutta olin taas terve! Ja niin kuului olevan muutkin oppilaat.
Kämppäni läpi kuului selvä huuto.
- IIH! Mä olen terve! huusi ilmeisesti Jasmine pinkistä kämpästään.
Pudistin päätäni väsyneenä ja puin päälleni. Soitin Alexille istuessani keittiön pöydän ääressä syömässä herkullisia hedelmiä.
- Moi Hope, ootko jo parantunu? kuului ihana ääni.
- Moi, joo oon. Entä sä? vastasin.
- Miltä näyttää? kuului ääni aksi kertaa.
Käännyin salamannopeasti kohti ovea. Alex seisoi siellä!
- Kouluun? tämä viittoi ovea ja minä nauroin.
Nappasin converse-laukkuni ja nilkkurini ja lähdimme sen jälkeen kohti päivänavausta.
Kaikki olivat terveitä, jee! Sillä olisimme kaikki kuolleet, jos Ryan ei olisi ollut voinut laukoa kommenttejaan. Nyt ainakin olen tavallista kiltimpi kikkarapäälle.
Intia taputteli taas käsiään yhteen. Emme me voineet heti olla hiljaa! Suuri ihmeparantuminen oli juuri tapahtunut.
- No niin, oppilaat! Aloitetaanpa päivä tavallisella hyvää huomenta-tervehdyksellä! seisoi Intia salin etuosassa ja me tottelimme käskyä.
- Ja, kuten te kaikki tiedätte, on ollut nämä pari viikkoa erityisen jännittäviä. Siksipä päätimme yhdessä Miken kanssa palauttaa rauhan sisäoppilaitos Classicoon. Tämän päivän puuhailemme nimittäin normaaleiden lukujärjestystemme kanssa ja erittäin tavallisissa merkeissä, selitti Intia.
Me huokailimme kyllästyneinä. Jopa Helen! Vaikka Haukka oli ennen ollut todella ärtyisä, nyt hän oli melkein lempiopettajiani. Mutta Sallyn ja Katen edelle ei päässyt kukaan. Intiakin oli tosi mukava, mutta hän oli pomo. En tuntenut häntä niin hyvin.
Laahustimme kaikki yhdessä todella tavalliselle äidinkielentunnille.
Tavallista, ei tavallista, tavallista
Istuin pulpettini päälle ihan van osoittaakseni Amylle mieltä. Muut tekivät jotain samantapaista. Ryan esitti unohtaneensa kirjansa kämpille ja Jasmine ja Clarisse lakkailivat kynsiään. Fen ja Nick nostivat jalat pulpeteilleen ja Anna taas hymyili täydellisesti. Sienna läimäytti tätä viholla päähän ja Anna luuli hänen olleen Jasmine.
Siinä vaiheessa minä löin äkisti Annaa päähen, jottei tytöille syntyisi tappelua. Amy käski meidän oikeasti rauhoittua ja tottelimme tympääntyneinä. Alex ehdotti, että näyttelisimme, koska se kuului äidinkieleen, mutta Amy ei kuulemma sietänyt ala-asteen turhia hömpötyksiä. Minä tykkäsin näytellä ja kirjoittaa.
Haa! Sain hyvän idean!
- Voisimmeko kirjoittaa lyhyem käsikirjoituksen näytelmälle ja toteuttaa niitä? kysyin toiveikkaana.
- Hmm, no tuo on hyväksyttävä idea. Ottakaa esille näytelmäsivu kirjastanne. Tutkikaa se läpi ja aloittakaa kirjoittaminen. Toteutus tapahtuu huomenna, kertoi Amy.
Me kaikki aloimme kirjoittaa suhkot tyytyväisinä. Jasmine kiljaisi, kun Anna potkaisi tätä ja Amy passitti hänet käytävälle. Tosin Nickin kanssa, sillä hän nauroi kovaan äänen nähdessään tapahtuman. Se ei ollut kovinkaan hyvä idea, sillä he ovat yhdessä ja ties mitä voi tapahtua heidän kahdestaan ollessaan ja molemmat olivat erittäin pahalla mielenosoitustuulella.
Kellot eivät soineet enää ylä-asteella, joten Amy viittoi meitä lähtemään kirjoitettuamme ja olimme aivan hiljaa, kunnes pääsimme käytävään.
Ahdistusta ja kauhua
Sarahin matematiikkaa. Mikä voisi olla enää kauheampaa? Istuin kiltisti paikalleni, sillä Sarahin kanssa en väittelyyn lähde. Toisin kuin Fen, joka uhmasi kaikkia opettajia. Ryan oli hauska ja Suen silmätikku, mutta Fen uskalsi nousta jokaikistä opettajaa vastaan.
- Aloitetaan tutkimaan peruslaskuja, sanoi Sarah hiljaa.
Hän oli niin hillitty, että jopa puhui hyvin hiljaa. Mutta katseet olivat kyllä...huui! Nyt hän tuijotti minua vihaisena. No en minä jaksa mitään derivaatta-asioita!
Keskityin lopulta laskeskelemaan vihkooni jotains atunnaista derivaattilaskuja.
Tangentin kulmakerroin saadaan kaavasta k on yhtä suuri kuin täh?! Suunnan muutokset alkavat mennä jo vähän yli ymmärrykseni. Hyppään derivointiin. Summia ja termejä liikaa minulle. No, onneksi Sarah ei jaksanut meitä sen kauempaa. Alex nimittäin yskäisi ja se oli Sarahille liikaa.
Hullusta normaaliksi
Tiesimme sen. Olimme niin varmoja siitä. Sue olisi varmasti erilainen ja uskaltaisi vastustaa kanssamme normaalia päivää. Saavuimme kemian ja fysiikanluokkaan jännittyneinä, mutta Suella ei ollut reikälippistä. Eikä hulluja laseja. Vaan siististi kammatut hiukset leteillä ja tavalliset vaatteensa yllään. Voi ei! Tästä lähtien minulla on tavallisuusfobia.
- Emme varmaan enää räjäyttele putkia? varmisti Nora Suelta.
- Emme luultavasti, mutta kunhan tämä typerä-anteeksi mukava tavallisuuskierre loppuu, niin voimme taas aloittaa vanhat, erikoiset tapamme, rohkaisi Sue.
Mitä enemmän kestämme tavallisuutta, sitä enemmän Intia antaa taas epänormaaleja tunteja. Saimme kemian kirjat käsiimme ja meidän piti valmistaa tietyistä aineista seos. Sekoittelimme aineita keskenään ja tämän jälkeen vuorossa oli liuos. Se oli huomattavan tylsää ja Ryan ei tykäänyt yhtään siitä, ettei mitään jännää tapahtunut. Nora oli myös aika tyrmistynyt unnin jälkeen. Kunpa joku pistäisi lopun tälle tavallisuudelle!
Vakavia naamoja
Sallyn jos kenen on oltava pirteällä tuulella! Huomautin Melindalle, ettei tämä normaali tunnelma voi jatkua kovin pitkään. Hän taas sanoi, että ei olisi niinkään varma, sillä kestihän erikoinen teemamme todella kauan. Minä taas vastasin, että olemme muutenkin erikoisia ja siihen Alex taas sanoi, että pelkää tulevaisuuden tapahtumia, mutta aina on toivoa.
Niinpä tietenkin. Hän tarkoitti minua. Hope, toivo.
- Eikö me katsota enää saippuasarjoja? valitti Fen Sallylle luokassa.
- Valitet-emme tänään katso, änkytti Sally.
Sue ja Sally ovat niin toheloita tällaisessa normaalissa ympäristössä.
Me istuimme alas ja rupesimme puhumaan keskenämme smalltalkia. Eli pienimuotoista keskustelua luokan kesken. Sally oli selvästi uupunut, eikä valittanut mistään. Meillä taas oli hyvinkin hauska tunti! Vaikkakin pirteä Sally ei ollut auttamassa meitä. Harmi vain, että Sally ymmärsi kaiken mitä puhuimme. Meidän luokalla on niin oudot jutut, että pitäisi keksiä oma salakieli meille.
Hathawayt iskevät
Uskontoa jälleen kerran. Sitä oli kolme kertaa viikossa, eikä se ollut liikaa, muttei liian vähänkään. Olin alkanut pitää uskonnon tunneista Rosanneen tutustuttuani, sillä hänellä oli niin hauskoja ja mielenkiintoisia juttuja uskontoon liittyen.
Nyt emme kylläkään kuulleet Pariisin matkoista tai Belgian reissuista. Tavallinen päivä, tiedättehän. Rosannea ahdisti tapahtuma, joten pian tapahtui jotain aivan odottamatonta. Anne Hathaway ilmestyi luokkaan aivan äkisti.
- WOU! me huudahdimme kaikki yhdessä.
- Olemme väsyneet ainaiseen järjestelmällisyyteen ja Miken ja Intian päätöksiin, tytöt ilmoittivat.
- Nyt tehdään vastaisku! huudahti Fen innoissaan.
Minua ei olisi huvittanut. Intia oli mukava, en halunnut hänelle hankaluuksia. No, menin kuitenkin joukkiomme perässä ja kommandopipot päässä kohti rehtorin kansliaa. Siellähän se Mike luurasi Intian kanssa.
- Tämä on tavallisuuden ryöstö! huusi Clarisse ja otimme kaikki samaan aikaan pipot pois päästämme.
- Antautukaa ja palauttakaa erikoisuus, tai ryöstämme ikuisen tavallisuuden Classicosta, huusi Anne Rosannen virnuillessa vieressä.
Intia nosti kätensä ylös ja Mike alkoi nauraa. He molemmat lopulta suostuivat ja lähdimme muina miehinä takaisin uskonnonluokkaan. Vähän ajan päästä Intia kuulutti tavallisuuden loppuneen. Lopputunnit tutkailimme Rosannen tarinoita katolisten kirkkojen jumalanpalveluksista.
- Sanoinhan, että tavallisuus ei kestä kauaa, huomautin GEB:ille kävellessämme kohti puutarhaa.
- Niin, mutta miettikää jos se olisi jatkunut! huudahti Melinda kauhuissaan.
- Gangsta-Jasmine ei olisi voinut enää aiheuttaa meitä hankaluuksiin, kauhistui Nora.
- Onneksi Intia suostui, minä hymyilin ja kaaduin samantien nenilleni maahan.
Koko koulu nauroi minulle. Sue oli kampannut minut. Hän juoksi lasit ja reikälippis päässään ohitseni huutaen tulevaisuuden kemistin saapuvan. Teresa sen sijaan jahtasi häntä sotamaalaus päässään siveltimet kourassa.
- Se siitä tavallisuudesta, naurahti Alex ja nosti minut ylös. |
Vastaus:
Heheh, Suella ja Teresalla taitaa olla vähän erimielisyyksiä? :P Muttah, alan jo kyllästyä tähän ainaiseen "kivan tarinan" toistelemiseen, joten siirrytään niihin pisteisiin. :3 43 c + läksyt.
- Intia |
|
| Nimi: Lisa |
03.08.2011 23:13 |
| tuosta viimeisimmästä puuttuu päivä eli: Keskiviikko 3.8.ilta "Stevie saa tietää" |
Vastaus:
Ok.
- Intia |
|
| Nimi: Lisa |
03.08.2011 23:05 |
"Ole nyt ihan hiljaa ettei herätetä muita" Sanoin ja tyrkin Philiä kohti käytävää.
Oli yö, kaikki muut nukkuivat se on lähes ainoaa aikaa jolloin saamme olla Philin kanssa kahden.
Menimme käytävään ja kävimme istumaan melkein huonettamme vastapäätä olevalle penkille. Minua väsytti, mutta olin silti mielelläni valveilla. Istuimme siinä aivan hiljaa.
"Mitä sä teet lauantaina?", Phil kysyi minulta.
"En mitään erikoista, ajattelin kerrata ruotsia ja käydä ehkä kaupoilla", vastasin.
"Tai sitten sä voisit käydä elokuvissa ja mennä sen jälkeen syömään kiinalaiseen, siitähän sä tykkäät", Phil ehdotti.
"Kai sekin käy, mutta sunnuntaina luetaan ruotsia", vastasin. Nojasin Philiin ja hän laittoi toisen kätensä ympärilleni.
"Ethän sä pidä mua nörttiblondina?" kysyin hiljaa.
"Oot kysyny ennenkii, ja vastais on;en"Phil vastasi ja jatkoi:"En ymmärrä, että miks kysyt tota"
"Mua sanottiin ennen sillä nimellä ja nyt jotkut on taas ruvennu sanomaan...", En voinut estää kyynelten valumista poskelleni.
"Älä itke, kaikki on kunnossa.Mä autan sua, kuivaa nyt noi kyyneleet. Ethän sä ole mikään blondi", Phil pälpätti.
"Kiitos, mutta kaikki muut pitää mua sellasena ja..." Phil tukki suuni käkellään.
"Ei sillä ole väliä", Phil sanoi ja pyyhki viimeisen kyyneleen poskeltani. Rupesin puhumaan, mutta en ehtinyt sanoa mitään. Tällä kertaa suutani ei peitetty kädellä, vaan me suutelimme(Kyllä, nyt sitä voi sanoa suutelemiseksi).
Samassa Stevie pöllähti käytävään ja katsoi meitä säikähräneenä.
"Ei tää oo sitä miltä näyttää... Ei vaan...mä oon... Älä kerro...", Aloimme puhumaan Philin kanssa toistemme päälle.
"Rauhottukaa, yksi kerrallaan kiitos!", Stevie hiljensi meidät.
"Okei, me seurustellaan, Lisa on se Penny." Phil selitti.
"Te, miten kauan, tietääkö muut, miks ette oo kertonu?" Kysymyksiä sateli.
"Mähän oon Philn sisko(ja tulevan lapsenne isä)", Stevie lisäsi.
"Haluttiin pitää salassa, vaan Alice tietää, siitä on ehkä viikko(Eikä ole mitään lasta, Stevie!)"Vastasin.
Hiivimme hiljaa huoneisiimme ja Alice heräsi siinä samassa. Alice katsoi meitä ihmeissään.
"Phil", kuiskasin ja nyökkäsin kohti Stevietä. Alice nyökkäsi ja painoi päänsä tyynyyn, myös minä nukahdin pian. |
Vastaus:
Draamaa... :D Tämä oli kieltämättä piristävä, erilainen stoori! 32 c ja lääksyjä.
- Intia |
|
|
|
