|
|
Ei ei ei ei eieieiei !! Mä oon niin surkee just tämmösissä jutuissa, mutta muuten äikkä sujuu hyvi >_< Mutta toivottavasti edes puolet menee oikein :D
Äidinkielen läksy:
"Alankomaat on valtio läntisessä Euroopassa. Yhdessä Curaçaon, Sint Maartenin, ja Aruban kanssa se muodostaa Alankomaiden kuningaskunnan. Maa on myös yksi Euroopan Unionin perustajavaltioista.
Alankomaat rajoittuu idässä Saksaan, etelässä Belgiaan ja Pohjoisessa, sekä lännessä Pohjanmereen. Lisäksi Alankomailla on maarajaa, myös Ranskan kanssa Karibianmerellä sijaitsevan Saint-Martinin saaren kautta. Pinta-ala on 41 526 neliökilometriä ja väkiluku oli marraskuun 2009 alussa, 16 564 029. Alankomaiden pääkaupunki on Amsterdam, mutta hallitus sijaitsee Haagissa, joka on maan kolmanneksi suurin kaupunki. Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa, Rotterdamissa, on Euroopan suurin satama. Maan neljänneksi suurin kaupunki on Utrecht. Maan tiheimmin asuttua aluetta (Etelä- ja Pohjois-Hollannin, Utrechtin ja flevolandin provinssit) kutsutaan Randstadiksi.
Maantieteellisesti Alankomaat on ainutlaatuinen valtio maailmassa, sillä osa siitä sijaitsee merenpinnan tason alapuolella. Maan pinta-alasta noin 20% sijaitsee ja 21% väestöstä asuu merenpinnan tason alapuolella. Noin 50% maan pinta-alasta sijaitsee enintään metrin merenpinnan tason yläpuolella."
~Ashley Mirrol~ |
Vastaus:
:D No, nyt pääsin arvioimaan tasoasi... Aika hyvähän tuo oli! Haluan, että näet aivan oikean vastauksen, joten tässä se tulee.
"Alankomaat on valtio läntisessä Euroopassa. Yhdessä Curaçaon, Sint Maartenin ja Aruban kanssa se muodostaa Alankomaiden kuningaskunnan. Maa on myös yksi Euroopan Unionin perustajavaltioista.
Alankomaat rajoittuu idässä Saksaan, etelässä Belgiaan ja pohjoisessa sekä lännessä Pohjanmereen. Lisäksi Alankomailla on maarajaa myös Ranskan kanssa Karibianmerellä sijaitsevan Saint-Martinin saaren kautta. Pinta-ala on 41 526 neliökilometriä ja väkiluku oli marraskuun 2009 alussa 16 564 029. Alankomaiden pääkaupunki on Amsterdam, mutta hallitus sijaitsee Haagissa, joka on maan kolmanneksi suurin kaupunki. Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa, Rotterdamissa, on Euroopan suurin satama. Maan neljänneksi suurin kaupunki on Utrecht. Maan tiheimmin asuttua aluetta (Etelä- ja Pohjois-Hollannin, Utrechtin ja Flevolandin provinssit) kutsutaan Randstadiksi.
Maantieteellisesti Alankomaat on ainutlaatuinen valtio maailmassa, sillä osa siitä sijaitsee merenpinnan tason alapuolella. Maapinta-alasta noin 20 % sijaitsee ja 21 % väestöstä asuu merenpinnan tason alapuolella. Noin 50 % maapinta-alasta sijaitsee enintään metrin merenpinnan tason yläpuolella."
Virheitä oli yhteensä 91 ja niistä oikein korjasit 80. Se on kiitettävä tulos! Saat 9 c.
~ äidinkielen opettaja Amy |
|
| Oho, tuli vahinko, mutta juu..:D |
Vastaus:
Juup, no prob. :)
- Intia |
|
Matematiikan läksy: (en ole vielä oikeasti ylä-asteella, joten yritän tehdä jotain tasoni mukaista)
1. Miten lasketaan kolmion pinta-ala? Vastaus: kanta x korkeus
2. Miten lasketaan neliön pinta-ala? Vastaus: kanta x kanta
3. Kumpi on suurempi? 3 7osaa vai 2 5osaa? Vastaus: 3 7osaa
4. Ratkaise x:n arvo. 7x-25=6x L: 7x + 6x = 25
13x = 25
x = 25 13osaa
Tulos: 25 13osaa (ei voi supistaa)
5. 3 8osaa + 1 8osaa = 4 8osaa *supistetaan neljällä = 1 2osaa
6. Minulla ja Jasminella on uhtä paljon rahaa. Paljonko minun on annettava Jasminelle, jotta hänellä olisi 10 euroa enemmän, kuin minulla? Vastaus: 5 euroa (riippumatta paljonko kummallakin on rahaa.)
Meryl Hope
5.
|
Vastaus:
Juuh, Intian puolesta sanon, että tehtäviesi varsinainen tarkastaminen ei oikein luonnistunut häneltä ja minulla ei nyt satu olemaan aikaa, joten vastaan lyhyesti. Niin, ja Intia käski sanoa, että "kirjoitatpas sinä hyvin ikäiseksesi". Saat läksyistä 9 c, koska en mene aivan takuuseen, että kaikki laskut olisivat menneet prikulleen oikein... :D
~ matematiikan opettaja Sarah Martin |
|
Kuvaamataidon läksy:
Värit
Värejä voi luokitella erilaisiin ryhmiin. Tunnetuimmat ryhmät ovat päävärit, välivärit ja vastavärit.
Päävärit ovat värejä, joita ei saa muodostettua muita värejä sekoittamalla. Esimerkiksi punainen, sininen ja keltainen ovat päävärejä. Useimmiten myös vihreä luokitellaan pääväreihin.
Välivärit ovat päävärien välistä saatavat värit. Esimerkiksi lila ja oranssi.
Vastavärit taas ovat värejä, jotka ovat väriympyrässä pääväriä vastapäätä. Punaisen vastaväri on viherä, koska vihreästä ei pysty sekoittamaan millään tavalla punaista. Ja taas keltaisen vastaväri on lila, koska lilasta ei saa millään keltaista.
Meryl Hope |
Vastaus:
Good job! Annetaan neuvokkaalle autonavainten löytäjälle täydet pointsit ja papukaijamerkki päälle. ;DD Eli 10 c!
~ kuvaamataidon opettaja Teresa |
|
Biologian läksy:
Pakurikääpä (Inonotus obliquus)
Pakurikääpää voi nähdä lehtipuiden rungoissa, sillä sen tehtävä luonnossa on lahottaa niitä. Yleisimmin se esiintyy raudus- ja hieskoivuissa. Joskus myös männyissä ja pyökissä.
Pakuri näyttää mustalta hiilimöykyltä, joka on ikään kuin liimautunut puunrunkoon, kuten onkin. Pakuri on kuitenkin sienen aiheuttama kasvannainen. Ei siis itse kääpä.
Tämä musta kasvannainen sisältää itiöemiä, jotka kehittyvät puun kuoltua ja tunkeutuvat rungosta irronneiden kuori- ja puukerroksen väliin.
Pakurikääpä sisältää myös runsaasti terveellisiä ainesosia. Niinpä sitä voidaankin käyttää teenkeittoon tai alkoholiuutteiden valmistukseen.
Meryl Hope
|
Vastaus:
Näyttää wikipediamaiseltaNOEI! :DD Läpi meni siis. 8 c. :))
~ maantiedon opettaja Selena |
|
Englannin läksy:
My style
At school I usually ware jeans. I don't like skirts so much. That's why I hate school uniform.
My favourite color in clothes is black, and violet. And I think you can see it.
I like sweaters, and tops. And very relaxed clothes. But sometimes I ware my clothes like gothes. So I ware black clothes.
My style is very normal, but still little bit different, and I like my style.
Meryl Hope
|
Vastaus:
Aika hyvä. :) Pikku huomautus: pukea/pitää yllään -verbi on wear eikä ware. Joitakin artikkeleita puuttui myös, mutta ei se ole kuolemanvakavaa... 8 c.
~ englannin opettaja Sally |
|
Kotitalouden läksy:
Terveellinen ruoka
Kun tulee töistä tai koulusta ajattelee yleensä ensimmäisenä ruoanlaittoa. Mutta miten voi syödä terveellisesti?
Monet kiireiset perheen äidit ja isät ovat tyytyneet huonompaan valintaan; pikaruokaan. Pikaruoka on nopea valmistaa. Esimerkiksi se täytyy vain lämmittää mikrossa, mutta se ei ravitse täydellisesti.
On onneksi olemassa myös terveellistä pikaruokaa. Esimerkiksi kaupasta saadut keitot, jotka ovat nimenomaan laihduttajia varten. Niitä ainakin voi napostella hyvällä omallatunnolla ilman lihoamisen vaaraa.
Vaikka olisi kuinka väsynyt, niin kannattaa panostaa terveelliseen ruokaan. Välipalaksi riittää ihan hyvin ruisleipä, jonka päällä ohut kerros margariinia ja kasviksia. Salaatitkin ovat erittäin hyvä välipala.
Kasvisrasva on aina terveellistä. Margariinirasiaa ostaessa ainakin itse valitsisin rasian, jossa on enemmänkin kasviöljyjä.
Lihasta tuleva broteiini on tietenkin tärkeää, mutta sen rasva voi olla epäterveellistä ja tästä syystä lihan kanssa täytyy syödä runsaasti vihanneksia.
Ja lautasellahan kuuluisi olla aina terveellinen ruokaympyrä. Terveellisiin ruokalahkoihin kuuluvat: vihannekset, maito ja maitovalmisteet, peruna, kala tai liha, ravintorasvat, vilja ja viljavalmisteet, ja peruna tai riisi.
Ei tietenkään näitä kaikkia ole tarkoitus syödä yhdellä aterialla, vaan ruoassakin vaihtelu virkistää! :) Välillä voi vaihdella esim. vihannesten sijasta marjat tai hedelmät.
Meryl Hope
|
Vastaus:
Juuri näin! Suoritit läksysi tunnollisesti eikä minulla muutenkaan ole mitään huomautettavaa (läksyjen arvostelu on paljon höllempää kuin tarinoiden :>). Saat tästä täydet 10 c! :))
~ kotitalouden opettaja Irina |
|
|
|